Jääkiekon SM-liigasa pelaava lappeenrantalaisseura SaiPa on purkanut maalivahti Vladislav Koutskyn sopimuksen. SaiPan uudeksi maalivahdiksi ja Ville Hostikan aisapariksi tulee Jere Myllyniemi ensi kauden kattavalla pestillä. 26-vuotias Myllyniemi on pelannut aikaisemmin SM-liigassa Bluesin, Lukon ja Tapparan riveissä. Hän edusti viime kaudella Rögleä ja Leksandia.
– Koutsky hankittiin ykkösvahdiksi, mutta hän ei siihen ruutuun pystynyt. Emme halunneet hänestä luukkuvahtia. Maalivahti on niin tärkeä osa meidän joukkuetta, ettei ole aikaa odottaa pidempään, SaiPan toimitusjohtaja Sami Koikkalainen kertoi seuran verkkoivuilla.
Koutsky tuli Lappeenrantaan toukokuun puolivälissä tryoutille ja solmi kahden viikon jälken sopimuksen SaiPa:n kanssa.
– Se täytyy sanoa, että hän hoiti kaikki asiat kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella viimeisen päälle tunnollisesti. Mitään ongelmia ei ollut. Pelitaso ei vain nyt riittänyt.
SaiPa on lisäksi solminut tryoutilla olleen hyökkääjä Jarno Koskirannan kanssa kauden 2009-2010 kattavan sopimuksen.





























