Leijonien vuoden 2011 MM-sankareihin kuulunut Leo Komarov ehti pelata menneen kauden aikana kolmessakin eri sarjassa, mutta teki läpimurron kevätkaudella myös NHL:n puolella Toronto Maple Leafsissa, kun NHL pääsi vihdoin käynnistymään työsulun päätyttyä.
Mies sai vyölleen 49 NHL-ottelua, joissa hän iski yhdeksän (4+5) tehopistettä.
Komarovin yksivuotinen pesti kanadalaisseuran kanssa päättyi putoamiseen playoff-pelien avauskierroksella ja nyt mies on sopimusta vailla. Yksi vaihtoehto on paluu KHL:ään.
– Odotan tarjousta Torontolta, mutta olen neuvottelut jo Dinamo Moskovan kanssa, suomalainen kertoi venäläiselle RIA Novostille.
Komarov ehti pelata alkukaudesta jo 13 ottelu Dinamon paidassa, missä hän pelasi myös edelliset kolme kautta. Dinamo on voittanut nyt kaksi kertaa peräkkäinen KHL:n mestaruuden Gagarin Cupin.
































