
Leijonat päättivät Tshekin EHT-turnauksen sunnuntaina tappioon. Ruotsi oli parempi maalein 4-3 jatkoajalla.
Ottelu oli Leijonien viimeinen ottelu ennen ensi viikon perjantaina alkavia MM-kisoja. Suomi aloittaa kotikisojen urakkansa heti perjantaina Yhdysvaltoja vastaan.
PäävalmentajaJukka Jalosellaon nyt tiukka paikka. Leijonien MM-kisamiehistö on tarkoitus julkistaa viimeistään maanantaina.
– Joihin rooleihin on tarjolla hieman enemmän pelaajia ja joihinkin hieman vähemmän. Nyt katsotaan sitä, miten pelaajat ovat suoriutuneet tämän kevään aikana. Olemme pelanneet nyt kuitenkin yhdeksän ottelua. Osa on pelannut jopa kahdeksan, osa vähän vähemmän. Näytöt on nyt annettu, Jalonen sanoiTV5:llä.
– Ei ole todellakaan mikään kiva ehtoo edessä. Kaikki mukana olleet ovat huippupelaajia ja huippuäijiä. Päätökset on kuitenkin tehtävä ja se kuuluu tähän hommaan. Kaikkihan sen tietävät, mutta eivät ne kivoja päätöksiä ole, Jalonen myönsi.
Kuva: Jääkiekkoliitto