Hyytävästä pakkassäästä huolimatta yli 34 000 katsojaa oli saapunut seuraamaan HIFK:n ja Jokereiden Talviklassikkoa Olympiastadionille. Yksi ottelun hahmoista oli HIFK:n saksalaismaalivahti Dennis Endras, joka esitti monta huippupelastusta. Rankkarikisassakin hän pysäytti kolme vetoa.

Ottelun jälkeen Endras ylisti tunnelmaa.

– Vaikka pelasin MM-kisoissa yli 70 000 katsojan edessä 2010 (Gelsenkirchen, Saksa-USA -ottelu), oli tunnelma täällä vähintäänkin yhtä upea. Odotimmekin upeaa kannustusta katsojilta. Tämä kaupunki on hieno. Fanit olivat mahtavia ja äänekkäitä, Endras kiitteli.

Pakkasta oli melkein parikymmentä astetta, mutta Endras kesti hyvin olosuhteet.

– Ei ollut niin paha. Lopussa hikoilin, hän naurahti.

Rankkaritorjuntoihinsa Endras suhtautui vaatimattomasti.

– Siinä on aina onneakin. Olen kuitenkin iloinen, että voitimme, hän totesi.