Lennart Petrell tietää tiistaisen jääkiekon SM-liigaottelun arvon. HIFK ja Kärpät kohtaavat tiistaina Stadin taivaan alla ja ottelua seuraa myös arvovaltainen vieras, Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Ottelulla juhlistetaan 120-vuotiasta HIFK:ta ja 100-vuotista itsenäistä Suomea. Puitteet ovat mahtavat, mutta HIFK-ikoni Lennart Petrell ei usko, että itse peli niin kauheasti muuttuu.
– En usko, että itse peli tulee hirveän paljon erilaiselta näyttämään, Petrell sanoi HIFK:n harjoitusten jälkeen.
Tätä HIFK tietysti toivoo, sillä joukkue on ollut viime ajat todella kovassa vireessä. Helsinkiläiset ovat voittaneet jo 11 kotiottelua putkeen.
– Me ollaan pelattu hyvin. Joukkueena olemme pelanneet hyvin ja olemme harjoitelleet todella kovaa sen eteen, että meidän kurssi kääntyy. Ennen kuin rupesimme voittamaan, niin pelasimme jo ennen sitä pitkän aikaa hyvin. Tulokset tulevat aina työn kautta. Ei siinä mitään suuria ihmeitä ole. Totta kai meillä on kotiyleisön tuki, joka tuo aina sen pienen ekstran vielä, Petrell tuumi.
Tiistain kamppailu on HIFK:n kotiottelu, mutta ei silti ihan tavallinen peli. Säilyykö kotitaika myös Kaisaniemessä?
– Joo, eihän me täälläkään olla ikinä hävitty. Ei me nyt sitä huomenna aloiteta, Petrell hymyili.
HIFK on voittanut nyt jo kuusi ottelua putkeen. Edellinen tappio tuli juuri Kärppiä vastaan Oulussa. Revanssin paikka siis?
– Kyllä se tappio harmittaa. Sarjakärki tulee vastaan ja on meillä paljon näytettävää siinä ottelussa. On se tuolla takaraivossa, mutta ei sarjataulukko voi määrittää sitä, miten me huomenna pelaamme, mutta uskon kyllä, että me siitä vähän virtaa saadaan lisää, Petrell sanoi.
Kärpät on ollut tällä kaudella tähän asti selvästi paras joukkue SM-liigassa. Tekemätön paikka se on ollut monelle joukkueelle, mutta niin myös HIFK:lle. Joukkueet ovat kohdanneet toistaiseksi tämän kauden runkosarjassa kaksi kertaa Oulussa ja molemmat ottelut ovat päättyneet oululaisjuhliin. Petrell tietää kuitenkin, miten Kärpät on mahdollista kellistää.
– Kyllä se on se, kun me saadaan rullata neljällä ketjulla aktiivisesti ja ollaan kärsivällisiä pelin suhteen. Siinä varmaan ne lähtökohdat ovat. Tietysti erikoistilannepelaaminen pitää olla ihan tapissa, eikä nyt hirveisiin virheisiin ole varaa. Hauska matsi tästä varmasti tulee ja kaikki on varmasti mahdollista. Kovaa lähdetään Kärppiä haastamaan ja tämä lasketaan myös meidän kotiotteluksi, niin yritetään sitä kovaa sarjaa jatkaa. Ennen kaikkea pitää yrittää nauttia huomisesta. Siitä tulee hieno päivä. Fokuksen pitää tietysti olla pelissä, mutta nauttia kannattaa myös, Petrell totesi.
HIFK:n syksy oli yhdellä sanalla sanoen huono, mutta nyt joukkueella kulkee. Pelitahti on SM-liigassa kiivas, mutta voittaminen helpottaa kovaa kuormaa.
– Totta kai se sitä keventää, mutta samaan aikaan on toisaalta turha lähteä haihattelemaan mitään. Samat työt ja palauttelut on tehtävä pelien jälkeen. Suurempaa taakkaa ei ole nyt niskassa, mutta hommia se ei kyllä yhtään vähennä, Petrell sanoi.
Tiistain kamppailu on iso. Talvella 2011 HIFK kaatoi Jokerit olympiastadionilla yli 36 000 katsojan edessä ja kausi päättyi mestaruuteen. Mestarijoukkueen pelaajat totesivat myöhemmin, että Talviklassikon voittaminen oli tuolloin valtavan iso juttu henkisesti, joka siloitti tietä kohti Suomen mestaruutta. Näkeekö Petrell tämän asetelman nyt samalla tavalla?
– On se sillä tavalla, että tunnepuolella tämä on varmasti lähenpänä pudotuspeliottelua kuin runkosarjan peliä. Kolme peliä olen itse päässyt ulkona pelaamaan ja kyllä se lataus ja energia, mitä tässä on, tuo jotain lisää, Petrell sanoi.
– Mä haluaisin tietysti sanoa, että huomenna kun voitetaan, niin taas voitetaan mestaruus, mutta musta tuntuu, ettei se nyt ihan niin mene kuitenkaan. Kyllä siinä varmaan mestaruuden eteen joutuu vielä muutaman pelin lisääkin voittamaan ja varmaan Kärpätkin vielä jokusen kerran, mutta hyvä startti tämä on joulun odotteluun, Petrell naurahti.
HIFK juhlistaa huomenna Kaisaniemessä 120-vuotista taivaltaan. Seuraavana päivänä Suomi täyttää 100 vuotta. Petrell nostaa molemmat syntymäpäivät korkealle omassa arvoasteikossaan. Suomessa Petrell on edustanut vain HIFK:ta.
– Jääkiekossa ja urheilussa IFK on mulle se iso rakkaus. Kyllä tietysti myös 100-vuotias itsenäinen Suomi on sellainen aihe, mistä mä olen todella ylpeä. Olen viisi vuotta pelannut ulkomailla ja olen siellä kantanut ylpeänä Suomen värejä. Suomalaisista koetaan usein niin, että meissä asuu sellainen pieni pessimisti, mutta mä en näe asiaa ihan niin. Minusta suomalaiset ovat hienoja ihmisiä. Suomalaiset ovat rehellisiä ja iloisia ja varmasti ylpeitä myös niistä omista juuristaan. Se on hienoa, että saamme tätä Suomen ja suomalaisten juhlaa tällä tavalla juhlistaa ja vielä näin arvovaltaisessa seurassa, Petrell sanoi.
Ottelun aloituskiekon pudottaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Petrell vitsaili odottavansa kutsua Linnan juhliin itselleen ja Kärppien kapteeni Lasse Kukkoselle.
– Sauli ottaa varmaan musta ja Lassesta kuvan Instagramiin. Ei vaan, se on hieno juttu ja antaa arvoa meidän tapahtumalle ja sille seuraavalle päivälle. Katsotaan nyt kun hän pääsee meidän juhliin, niin ollaanko me sitten Lassen kanssa kättelemässä Saulia seuraavana päivänä. Mutta odotellaan sitä nyt sitten, Petrell nauratti.
Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville), Helsinki































