Mainos: NFL-kausi 2020-21, nappaa 10 euron ilmaisveto joka viikko!
Mainos: Betsaa ja katso tästä urheilua netissä suorana: Jääkiekkoa, Jalkapalloa ja paljon muuta!

Dicken vei kärkiottelun nimiinsä

2.12.2020 - 23:16:33


Dicken ja Cocks kohtasivat tyhjässä Pirkkolan urheilutalossa keskiviikko-iltana El Romanticon merkeissä. Kärkiottelu alkoi isäntien toimesta todella synkkänä, kun Cocks tuli otteluun todella keskittyneenä ja vahvalla asenteella.

Björn Monnberg oli pakotettu käyttämään ensimmäinen aikalisä jo 7. minuutin kohdalla, tilanteessa 2-7. Viisi minuuttia myöhemmin peli oli jo 3-11 ja moni Solidsportin ja VeikkausTV:n kautta katsonut varmasti piti ottelua jo ratkenneena. Toisin kuitenkin kävi. Pikkuhiljaa isännät saivat juonesta kiinni, ja ero alkoi kaventua minuutti minuutilta. 19. Minuutilla Gusten montonen kavensi jo tilanteeksi 9-12, ja Dicken oli taas mukana ottelussa. Pienimmillään ero oli kaksi maalia, mutta taukoa vietettiin kuitenkin kolmen maalinerolla lukemissa 14-17, kun Ian Martin onnistui maalinteossa kaukaa jakson viimeisellä sekunnilla.

Hyvä vire jatkui myös puoliajan jälkeen, sillä vain kuusi minuuttia myöhemmin Joacim Broman tasoitti pelin lukemiin 19-19. Tästä edettiin käytännössä tasoissa tai isäntien maalin johdossa, vain kertaalleen Cocks pääsi johtoon, kun Djordje Djekic vei vieraat 23-24 johtoon. Felix Nilssonin ja Benny Bromanin peräkkäisten maalien jälkeen Dicken ei enää päästänyt Cocksia tasoittamaan, ja ero kasvoi hiljalleen suuremmaksi, parhaillaan neljän maalin kokoiseksi Anton Rémyn maalilla 33-29 lukemiin 28. minuutin kohdalla. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 34-31 ja näin Dicken jatkaa SM-Liigassa voittamattomana, saldo: 10 voittoa, 0 tappiota.

Ottelu osoitti valtavan kovan asenteen sekä uskon omaan tekemiseen. Missään vaiheessa joukkue ei luovuttanut, vaan jaksoi uskoa omaan tekemiseensä.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg oli ymmärrettävästi iloinen noususta voittoon vaikean alun jälkeen.

– Olen erittäin ylpeä joukkueen asenteesta, miten nousimme niin kaukaa rinnalle ja ohi, Monnberg kehui tiedotteessa.

Cocksin päävalmentaja Boris Dvorsekin mietteet olivat aika lailla päinvastaiset ja omiaan Dvorsek soimasi otteen kirpoamisesta.

– Todella vahva alku meiltä, tilanteessa 2-10 luulimme että peli oli ohi, ja lopetimme pelaamisen ja Dicken pääsi mukaan peliin. Toisella jaksolla maalivahtipelimme oli pettymys, emmekä saaneet onnistumisia hyökkäyksessäkään.

– Loppukaudesta tulee huikea meidän, Dickenin ja BK-46:n välillä, hyviä otteluita tiedossa, Dvorsek ennakoi tulevaa.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä kuittasi nimiinsä Dickenin Gusten Montonen.

– Uskoimme tekemiseemme, vaikka olimme pahasti tappiolla alussa. Osoittaa hyvää joukkuehenkeä ja asennetta nousta tuollaisesta sillasta, Montonen sanaili tyytyväisenä.

Lähde: Dickenin tiedote.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Mainos: NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Mainos: Betsaa ja katso tästä urheilua netissä suorana: Jalkapalloa, Jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

Wayne Gretzky 60 vuotta tänään

26.1.2021 13:32:57