Miesten käsipallomaajoukkueen kova loppukiri ei riittänyt tuomaanvoittoa MM-karsintojen avausottelussa Israelia vastaan, vaan Suomitaipui Tel Avivissa niukasti 32-33 (16-21). Ottelu oli samalla miesten maajoukkueen 500. ottelu kautta aikojen.

Suomi oli ottelun alussa heikolla jalalla liikenteessä ja Israel sairepäistyä heti alkuun neljän maalin johdon, ja parhaimmillaanensimmäisellä puoliajalla ero kasvoi jo seitsemään. Lopussa Suomi saiparemmin pelin juonesta kiinni ja pystyi kaventamaan eron viiteentauolle lähdettäessä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Alkumme oli hirveä. Meille tuli paljon teknisiä virheitä sekähelppoja virheitä. Meillä ei ollut liikettä ja vain seisoimme japelasimme pallon israelilaisten käsiin. En tiedä olimmeko alussahermostuneita vai missä vika oli, Suomen päävalmentaja Ola Lindgrenpäivitteli ottelun jälkeen Käsipalloliiton tiedotteessa.

Jos ensimmäinen puoliaika oli Israelilta vahvaa peliä, niin toinen olihyvin kaksijakoinen. Israelille osui vahva vaihe ensimmäisen kympinjälkeen ja kasvatti eron seitsemään. Suomen selkäranka ei kuitenkaannaksahtanut, vaan Suomi kuroi eroa maali maalilta kiinni, mutta aikaloppui kesken ja Israel pääsi huokaisemaan helpotuksesta ottelunpäätyttyä.

– Toiselle puoliajalle saimme kohtalaisen aloituksen, mutta sittenIsrael pääsi taas repäisemään. Jatkoimme kuitenkin työntekoa emmekäluovuttaneet missään vaiheessa. Harmi, ettei se tällä kertaariittänyt. Halusimme luonnollisesti voittaa ja täytyy olla pettynyt,ettemme siinä onnistuneet, mutta toisaalta olemme keskinäisessävertailussa edellä, jos voitamme kotona useammalla kuin yhdellämaalilla.

Kokonaisuudessaan Suomen esitys oli kuitenkin lupauksia herättäväottaen huomioon, että joukkue ehti harjoitella hyvin vähän ennenMM-karsintoja. Viimeiset pelaajat liittyivät mukaan vasta maanantainaja koko joukkueen yhteisiä harjoituksia kertyi vain yksi ennenIsrael-ottelua. Erityisesti nopeissa hyökkäyksissä Suomi esittiajoittain vahvoja suorituksia.

– Juoksimme paljon ja saimme nopeiden hyökkäysten kautta paljonhelppoja maaleja. Hyökkäyspelaamisemme oli positiivista.

Lindgrenin mukaan petrattavaa on erityisesti alakerran toiminnassa.

– Puolustuspelaaminen on yksi asia, jossa meidän on pystyttäväparantamaan. Emme olleet tarpeeksi aggressiivisia ja kovia.Kansainvälisissä peleissä pelataan kovempaa kuin Suomessa emmekä voijatkossa olla yhtä kilttejä. Lisäksi meidän on pystyttävä karsimaanteknisiä virheitä, Lindgren listasi parannuskohteita.

Suomen MM-karsinta jatkuu sunnuntaina, kun Riihimäellä vastaan asettuuKypros. Joukkue matkaa Suomeen jo keskiviikon ja torstain välisenäyönä ja valmistautuminen sunnuntain tärkeään peliin alkaa välittömästi.

– Tässä vaiheessa jokainen harjoitus on meille tärkeä ja meidän onkäytettävä kaikki aika hyväksemme, jotta pystymme kehittymään. Emmevielä tiedä paljon Kyproksesta, mutta toivottavasti saamme heistähyvin tietoa ja pystymme voittamaan kotona, Lindgren totesi.

Suomen parhaat maalintekijät olivat kahdeksan maalia heittänyt MaxGranlund sekä seitsemästi verkkoa heilauttanut Nico Rönnberg.

MM-karsintaa, Tel Aviv:
Israel – Suomi 33-32 (21-16)

Lähde: Käsipalloliiton tiedote.

LUE MYÖS: Näkökulma: Uusi yrittäjä aloittaa – edessä on suomifutiksen huipputärkeä ottelu (FutisUutiset.fi)