NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Mikko Korhonen kipusi lähelle kärkeä ET:n rahakkaan klassikkokisan puolivälissä

20.9.2019 - 19:43:06


Mikko Korhonen onnistui erinomaisesti golfin Euroopan kiertueen BMW PGA Championship -kilpailussa Lontoossa. Suomen ykköspelaaja käytti kierrokseensa 69 (-3) lyöntiä ja siirtyi yhteistulokseen -4.

Korhonen nousi tuloslistalla 25 pykälää jaetulle 17. sijalle. Hän teki kierroksellaan neljä birdieä ja yhden bogin.

- Tulos oli tänään hyvä. Päivä oli aika tuulinen. Pelasin aika tasaisesti koko päivän, vaikka lopussa meinasi lähteä vähän laukalle. Viimeiset kuusi reikää olivat tänään todella kireitä. Tuuli pyörii ja on vastaan melkein koko ajan. Pitää vain koittaa jatkaa tasaista menoa viikonloppuna, Korhonen kommentoi tiedotteessa.

Eroa kisan kymmenen parhaan joukkoon on ainoastaan kaksi lyöntiä. Kisan kärjessä Espanjan Jon Rahm ja Englannin Danny Willett ovat tuloksessa -11.

Myös kisan toinen suomalainen, Tapio Pulkkanen, selviytyi jatkokierroksille yhteistuloksella par. Suomalaisten panosta voi jo tässä vaiheessa pitää onnistuneena, sillä kisa lukeutuu kauden kovatasoisimpiin Euroopan kiertueella. Rolex Seriesiin lukeutuvassa kisassa palkintopotti on seitsemän miljoonaa dollaria eli noin 6,4 miljoonaa euroa.

Lähde: Tiedote.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

Suomalaispelaaja loisti KHL:ssä

18.10.2019 21:30:53

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

McLaren kokemassa kovan menetyksen

18.10.2019 18:19:47