COOLBET: 150 € BONUS + 200 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Rekomaa lainasopimuksella Iskuun

6.11.2017 - 22:16:20


Keskitorjuja Rami Rekomaa siirtyy syyskaudeksi lainasopimuksella Rantaperkiön Iskuun Vammalan Lentopallosta. Rekomaa tulee Iskuun loukkaantuneen Nuutti Niinivaaran korvaajaksi.

Rekomaa, 192 cm, pelasi viime kaudella 1-sarjaa ja nousukarsintoja Akaa-Volleyn joukkueessa. VaLePassa Rekomaan peliaika on jäänyt vähäiseksi.

- Rami on pitkä, urheilullinen kaveri. Hän ollut VaLePassa pienellä roolilla, mutta seurasin hänen peliään viime kaudella 1-sarjassa ja siltä pohjalta on lupa odottaa, että rahkeet riittävät liigaan. Uskon, että tämä on hyvä ratkaisu Ramille ja tietenkin myös meille, kun saamme helpotusta hankalaan tilanteeseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että hän nuori kaveri, jota täytyy myös kehittää eteenpäin, Iskun päävalmentaja Oskar Muurinen sanoi.

Mestarien liigan karsintoihin valmistautuvalla VaLePalla on kova keskitorjujaosasto, ja Rekomaa on jäänyt neljänneksi keskitorjujaksi kokeneiden Tommy Carmodyn, Jacob Guymerin ja Markus Kaurton rinnalla. Tämän vuoksi lainasopimukseen päästiin helposti.

- VaLePa näki myös, että on nuoren pojan etu päästä pelaamaan ja he halusivat päästää hänet auttamaan meitä. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä ratkaisuun. Syyskauden jälkeen katsotaan sitten uudestaan mikä on tilanne, Muurinen kertoo.

Iskun Nuutti Niinivaara joutuu leikkaukseen polven sidevamman vuoksi ja on loppukauden sivussa.

Rantaperkiön Isku pelaa seuraavan kotiottelunsa Lentopallon Mestaruusliigassa Oulun Ettaa vastaan sunnuntaina 12.11. klo 19.00 Pyynikin palloiluhallissa.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

Uusi F1-kuski ei huolestu Hondasta

21.11.2017 14:46:34

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

RoPS hankki apua valmennukseensa

21.11.2017 10:56:13

 

 

 

 

 

 

 

 

NHL, maanantain tulokset

21.11.2017 08:37:40

 

 

 

 

 

Suomalaispuolustaja sai NHL-kutsun

21.11.2017 06:03:15

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset