COOLBET: 150 € BONUS + 200 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Naisten futsalmaajoukkue nimetty ensimmäisiin maaotteluihinsa

6.11.2017 - 21:55:07


Naisten futsalmaajoukkue kohtaa kaikkien aikojen ensimmäisissä maaotteluissaan Puolan kahdesti marraskuun puolivälin jälkeen.

Joukkue leireili Eerikkilässä viikonloppuna ja päävalmentaja Jaakko Laitinen nimesi leirin jälkeen ryhmän historiallisiin maaotteluihin.

- Leiri sujui odotusten mukaan, pelaajien tekeminen oli todella hyvää. Tämä oli ensimmäinen iso tapahtuma koko valmennustiimillekin ja kaikki sujui hyvin, Laitinen kertoi tyytyväisenä.

- Ryhmän valitseminen Puolaan ei ollut sitten helppo tehtävä, kun muutama pelaaja piti pudottaa ja kaikki olivat leirillä esiintyneet hyvin.

Laitinen painottaa, että matka kohti ensi syksynä alkavia ensimmäisiä naisten EM-karsintoja on nyt vasta alussa ja näyttöpaikkoja on varmasti tarjolla.

Leirin aikana pureuduttiin ennen kaikkea perusasioihin.

- Lähdimme hakemaan sitä, että oma hyökkäys- ja puolustustaktiikkaamme tulee selkeäksi j apelaajat sisäistivät sen minusta hyvin. Samalla toki nähtiin se keillä pelaajilla peli kentällä sujuu yhdessä.

Pelaajat:
Maalivahdit (3):

Leena Lepikonmäki, ACE
Tiia Ropanen, ACE
Lilli Sandström, Ilves FS

Kenttäpelaajat (13):
Netta Hannula, MuSa Futsal
Pirta Hiukka, GFT Prinsessat
Jenni Häkli, Ilves FS
Emilia Jokisalo, Ilves FS
Tiia Juntikka, FTK
Anni Karelehto, Ilves
FS Anna Keränen, FTK
Jonna Kykkänen, Ilves FS
Sini Lauermaa, ACE
Tiina Pöyry, Ilves FS
Elina Setälä, MuSa Futsal
Sini Sutinen, YIlves
Daniela Tjeder, GFT Prinsessat

Ottelut (paikallista aikaa):
La 18.11.2017 klo 16.00 Puola-Suomi Hala widowiskowo-sportowa, Lubawa
Su 19.11.2017 klo 14.00 Puola-Suomi Hala widowiskowo-sportowa, Ostróda


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

TPS johtoasemassa Tapparaa vastaan

24.11.2017 19:03:56

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SKA Pietari teki kovan kaappauksen

24.11.2017 16:22:33

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset