Niclas Aromaa sijoittui Elballa upeasti viidenneksi Sopotin mittavilla 160 cm:n GP-esteillä sunnuntaina illalla Puolassa. Aromaan 12-vuotias oldenburgtamma selvitti ensimmäisen kierroksen virheittä ja kaksikko jatkoi 13 ratsukon uusintaan. Siinä tuloksena oli myös puhdas ja sujuva rata hyvällä ajalla.

Uusinnan teki virheittä kahdeksan ratsukkoa, ja nopeimmin maaliin laukkasi Hollannin Stephanie Brugman orilla Waldo. Toiseksi sijoittui Italian Luca Marziani tammalla Wivina, jolla Suomen Nina Fagerström on kilpaillut aiemmin aina MM-tasolla asti. Kolmanneksi sijoittui Tsekin Ales Opatrny Zidande P:llä.

– Tämä on paras sijoitukseni tähän asti. Minulla on ollut koko ajan hevonen tunne, että hevonen pystyy menestymään tällä tasolla, ja nyt se myös todistettu. Tämän vuoksi tätä urheilua on tehty vuosia. On todella hieno tunne, seuraava 13 tunnin ajomatka kotiin menee nyt kevyesti, Aromaa iloitsee.

– Elba on erittäin herkkä ja kuuma tamma. Moni ei ehkä alun perin ajatellut, että sillä on näin paljon kykyä.Itse olen aina uskonut hevoseen, ja tämä oli meille ensimmäinen kunnon highlight isossa GP:ssä. Se on varovainen hevonen, ja mitä enemmän se oppii luottamaan itseensä ja saa kokemusta, sitä paremmin se hyppää.

Ratsukko on hypännyt hyvällä menestyksellä myös Suomen Nations Cup -joukkueessa. Kauden kovin kilpailu on Euroopan mestaruudet Herningissä Tanskassa elokuun lopulla. Aromaan ja ratsun tuleva kilpailusuunnitelma laaditaan sen mukaan, käykö Suomen EM-joukkueeseen kutsu.

– Ilmeisesti olen EM:iin pitkällä listalla, ja odotan kaikessa rauhassa millainen suunnitelma liiton suunnalta tulee, ja sen mukaan edetään. Hevonen saa nyt hiukan taukoa, kilpaillaan ehkä pienempää ja lähempänä kotia. En ole lähtenyt tässä liikkeelle henkseleitä paukutellen, vaan edennyt rauhassa ja hevosen ehdoilla. Periaatteessa se on omistajan puolesta käytössä EM:iin ja pidetty siksi vielä tämä vuosi eikä myyty.

Sopotin kilpailuissa on mukana kovan tason ratsastajia, sillä siellähypättiin perjantaina Nations Cup -maaottelu 13 joukkueen kesken. Sijoituksesta sai myös mukavan tukun pisteitä maailmanlistan rankingissa.Muista suomalaisista Satu Liukkonen otti Celestinellä yhden pudotuksen ollen 19. tilalla. Kaarlo Kovácsin Agropoint Cassius sai tililleen kaksi puomia ollen lopputuloksissa 36:s.

Saksassa asuva Aromaa, 39, nousi ratsaille jo kahden vuoden ikäisenä äitinsä ratsastuskoulussa Porissa. Hän aloitti kilpailemisen kenttäratsastuksessa ja siirtyi 16-vuotiaana esteille. Aromaa on työskennellyt ja valmentautunut kauan ulkomailla. Hänellä on ollut vuodesta 2002 oma talli Stall STI Saksan Wahlstedtissä yhdessä vaimonsa, kouluratsastaja Laura Aromaan kanssa. Niclas Aromaa kouluttaa ja kilpailuttaa hevosia työkseen sekä valmentaa myös esteratsastajia. Hänellä on lukuisia sijoituksia kansainvälisissä kilpailuissa ja hänestä on tullut vahva lisä Suomen edustusjoukkueisiin.

Estetuloksia CSIO3* Sopot sunnuntai 16.6.2013Grand Prix Sopot, 160 cm.
1) Stephanie Brugman / Waldo, NED0-0/39.69 sec
2) Luca Marziani / Wivina, ITA0-0/39.83
3) Ales Opatrny / Zidande P, CZE0-0/40.25
4) Rik Hemeryck / Papillon Z, BEL 0-0/40.42
5) Niclas Aromaa / Elba, FIN0-0/42.19