Markku Korhonen on nimitetty URHOtv Oy:n operatiiviseksi johtajaksi 15. kesäkuuta 2013 alkaen. Korhonen, 35, on toiminut yhtiön palveluksessa sisältöjohtajan tehtävissä vuodesta 2011 alkaen. Operatiivisen johdon lisäksi hän vastaa jatkossa myös URHOtv:n sisällöistä sekä tuotannoista.
– URHOtv on kehittänyt merkittävästi suomalaisen urheilun televisiointia ja tuotteistusta. On kunniatehtävä päästä jatkamaan tätä työtä edelleen, kertoo Markku Korhonen.
URHOtv:n toimintaan kaikki eivät ole olleet tyytyväisiä. Yhtiö on menettänyt oikeudet SM-liigan televisiointiin Sanomalle.
– Yrityksellä on luonnollisesti haastavia aikoja edessä. Uskomme kuitenkin vahvasti suomalaiseen urheiluun ja lähdemme etsimään oikeita tapoja tuoda sitä tarjolle. Toimintamme on perustunut vahvasti jääkiekon SM-liigan varaan ja lähdemme nyt rakentamaan sitä uudelle perustalle, haastajan asemassa, Markku Korhonen jatkaa.
Myös URHOtv:n omistajat uskovat kanavansa bisneksen valoisampaan tulevisuuteen.
– Vajaan neljän toimintavuoden aikana URHOtv on pystynyt rakentamaan vahvan tunnettuuden, merkittävän asiakasperustan sekä tuonut Suomeen täysin uusia liiketoimintamalleja. Toimiala muuttuu nopealla vauhdilla ja nyt on oikea aika hakea tulevaisuuteen kantavia toimintamalleja, kertoo kanavaa aiemmin johtanut Juha-Pekka Louhelainen URHOtv:n emoyhtiö Parsifal Internationalista.































