Dopingista uudelleen kärähtänyttä italialaispyöräilijä Danilo Di Lucaa uhkaa elinikäinen kilpailukielto. Lisäksi hän sai saman tien potkut Vini Fantini -tallistaan, jonka johtaja Luca Scinto paljasti, ettei hän koskaan olisi edes halunnut miestä tiimiinsä.

– Di Luca on idiootti. En koskaan halunnut häntä. Hän on sairas ja tarvitsee apua, Scinto ryöpytti BBC:n verkkosivuilla

Vuonna 2007 Italian ympäriajon voittanut Di Luca joutui jättämään tämänvuoden Giron kesken, kun hänen ennen kilpailua antamansa dopingnäyte osoittautui positiiviseksi EPO-hormonin osalta. Vuoden 2009 Girolla hän kärähti hapenottokykyä parantavan EPO-johdannaisen Ceran käytöstä.

– Danilo Di Luca ei ollut osa ryhmäämme, häntä ei haluttu tiimiin, ja hänet lisättiin miehistöön pääsponsorimme Valentino Sciottin tahdosta. Sciotti vaati hänen pestaamistaan ja loi sille tarvittavat puitteet ystävänpalveluksena Di Lucalle, Scinto jatkoi tylyttämistään.

– Talli erotti Di Lucan välittömästi sen jälkeen, kun pettymyksen aiheuttanut uutinen saavutti meidät tänä aamuna. Hänelle todettiin myös, että hän joutuu matkustamaan kotiin omalla kustannuksellaan. Tässä vaiheessa talli pohtii myös siviilioikeudellisiin toimiin ryhtymistä hakeakseen vahingonkorvauksia, joihin kaikki tallin ajajat sitoutuvat sopimuksen allekirjoittaessaan.

– Olen ällikällä lyöty. En missään vaiheessa halunnut Di Lucaa tiimiin, enkä salannut mielipidettäni, vaikka minua siitä kritisoitiinkin. Teimme virheen hyväksyessämme pääsponsorimme pyynnön luottaa pyöräilijään, joka on hänen hyvä ystävänsä. Valitettavasti tämä luottamus palkittiin uskomattomalla mokalla, Scinto jatkoi.

Valentino Sciotti myönsi myös itse, että Di Lucan tuputtaminen Vini Fantinin tiimiin oli hänen osaltaan virhe:

– Mitä voin sanoa? Uskoin häneen miehenä ja urheilijana, joten minun tästä täytyy ottaa vastuun, minähän tämän virheen tein. Pyydän anteeksi kaikilta faneilta, tiimiltä, muilta sponsoreilta, yhteistyökumppaneiltani sekä Girolla rehellisin keinoin kilpailevilta pyöräilijöiltä.