Suomen Ratsastajainliitto on solminut maajoukkuevalmentajasopimuksen englantilaisen kouluratsastuksen huippunimi Emile Faurien kanssa. Sopimus tehdään vuosittain ja tarkoituksena on jatkaa sitä Rion olympialaisiin asti.
– Meille on todella hieno asia saada näin kokenut ratsastaja ja valmentaja mukaan maajoukkuetoimintaamme. Hän on käynyt läpi koko englantilaisen systeemin rakentamisen, jokanosti britit kansainväliseen kärkeen ja olympiavoittoihin Lontoossa. Faurie tuo meille saman systeemin valmiina pakettina. Hän on erittäin kunnianhimoinen, taitava ja järjestelmällinen valmentaja, jonka ratsastustyyli sopii meille hyvin, koska hän edustaa samaa koulukuntaa Kyra Kyrklundin kanssa, toteaa Top Dressage Finlandin valmentaja ja johtoryhmän jäsen Janne Bergh.
Kyrklundin kalenteriin ei mahtunut maajoukkuevalmentajan pestiä, mutta hän jatkaa edelleen Ratsastajainliiton Huippu-urheilun johtoryhmän jäsenenä ja Top Dressage Finlandin kilpailu- ja valmennustoiminnan konsulttina.
Käytännössä Faurien valmennus toteutetaan kouluratsastuksen arvokilpailuprojekti Top Dressage Finlandin puitteissa. Faurie vierailee Suomessa säännöllisesti valmentamassa projektin ratsukoita. Ensimmäinen valmennus järjestettiin Porvoossa helmikuussa ja toinen on käynnissä parhaillaan Primus-tallilla Espoossa.
– Menestys edellyttää paljon kovaa työtä sekä kärsivällisyyttä ja kunnioitusta hevosta kohtaan. Pitää myös osata katsoa itseään kriittisesti ja olla valmis aina oppimaan ja kehittymään. Ja tietenkin tarvitaan myös todella hyviä hevosia, Faurie toteaa.
– Haluan nähdä todellista harmoniaa ratsastajan ja hevosen välillä. Oma toiveeni on pystyä rakentamaan pyramidimainen systeemi, jossa ratsastajat oppivat ratsastamaan ja kehittämään hevosiaan oikealla tavalla. Ja toivon että he jakavat osaamistaan edelleen nuoremmille ratsastajille.
Faurie on mukana myös ulkomailla asuvien kilpailijoiden valmentautumisessa yhteistyössä näiden omien valmentajien kanssa, minkä ohella hän on ratsastajien mukana tärkeimmissä kansainvälisissä kilpailuissa.
– Meidän pitää osata valita joukkueet oikein ei vain tämän kauden kilpailuihin, vaan myös tulevaisuutta ajatellen, niin että oikeat ratsastajat käyvät oikeissa kilpailuissa. Tavoitteena on sijoittua Riossa joukkueena viiden parhaan joukkoon. Tiedän, että se on mahdollista, Faurie sanoo.
Faurie on kokenut kilparatsastaja ja arvostettu valmentaja. Hänellä on myös kouluratsastustuomarin oikeudet.Faurie edustanut Iso-Britanniaa kaksi kertaa olympialaisissa, kolme kertaa MM-kilpailuissa ja neljä kertaa EM-tasolla. Hän on voittanut henkilökohtaista EM-pronssia sekä EM-joukkuehopeaa hevosella Virtu vuonna 1993, EM-joukkuepronssia hevosella Rascher Hopes vuonna 2003 ja EM-joukkuekultaa hevosella Elmegardens Marquis vuonna 2011.

































