Match race -purjehtijat Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff päättivät pitkän ja vaiherikkaan päivänsä upealla välierävoitolla Argentiinan Martina Silvan tiimistä. Samalla kolmikon maapaikka Lontoon olympialaisiin sai sinettinsä, sillä pääsy finaalin takasi paikan kolmen parhaan maan joukossa.Välierä ratkesi vasta viidennessä ja viimeisessä lähdössä, kun kolmella lähtövoitolla pääsi finaaliin.

– Jätimme argentiinalaiset neljännessä lähdössä liian löysälle vartioinnille. Meidän olisi pitänyt seurata heitä tarkemmin, vaikka johdimmekin selvästi. Yhtäkkiä hävisimmekin lähdön, joka oli jo ollut meidän, tiimi kommentoi tuoreeltaan Miamista.

– Jouduimme ylipäänsä liian usein tilanteeseen, jossa meidän piti nousta takaa. Lisäksi olisi ollut helpompaa, jos emme olisi kiertäneet turhia merkkejä, suomalaiset nauroivat jo omalle virheelleen.

Lauantain piti olla lyhyempi päivä, jonka aikana olisi purjehdittu vain toinen peruskierros loppuun. Koska sunnuntaiksi on luvattu kevyttä tuulta, päättivät järjestävät siirtyä välieriin jo lauantaina.Sunnuntaille ei suomalaisten ja heidän vastustajansa, niin ikään olympiapaikkansa varmistaneen Espanjan tiimin osalta jää jännitystä.

– No, meillä on sitten hyvä treenipäivä erinomaisen tiimin kanssa, kippari Silja Lehtinen myhäili.

– Euroopan mestarit on aina kiva voittaa, hän latasi kuitenkin panosta finaaliin.Sunnuntain pronssilähdöissä ratkaistaan, saako viimeisen Miamissa jaettavan olympiapaikan Tanska vai Argentiina. Suomalaispurjehtijoilla on nyt maapaikka Lontoon olympialaisiin seitsemässä veneluokassa.