Vaasan SM-uintien toinen kilpailupäivä näytti Hanna-Maria Seppälälle hyviä merkkejä, vaikkei hän henkilökohtaisia startteja ottanutkaan. Hän ui naisten 4×200 metrin vapaauintiviestissä seuransa Cetuksen joukkueessa ankkuriosuuden, ja kellotti lentävällä lähdöllä kovan ajan 2.00,89.
Tulos on aivan Seppälän tekstiilipukujen aikakauden ennätyksen tuntumassa. Seppälän ankkuriosuus ei tuottanut espoolaisjoukkueelle kuitenkaan Suomen mestaruutta, sillä voiton vei Oulun Uinnin joukkue.
– Olen kyllä tyytyväinen uintiin, se tuntui hyvältä. Mutta edelleen, vähän samoin kuin eilenkin, olisin odottanut vähän kovempaa aikaa, Seppälä pohti.
Henkilökohtainen 200 metrin startti on luvassa SM-kisoissa sunnuntaina.
– Viestiin saa aina vähän enemmän latausta. Uskon, että sunnuntaina se kulkee samaan tapaan, hyväntuntuista uintia, mutta toivottavasti aikakin tyydyttäisi, taitaa olla nyt hieman hidas allas minulle, kun treeneissä on kellotettu kovempia aikoja, Seppälä jatkoi.
Miesten 100 metrin vapaan voitti odotetusti Ari-Pekka Liukkonen. Hän ui aikaan 51,44 ennen Severi Allosta ja Toni Kurkista. Liukkosen ennätys on viime joulukuulta 50,65.
Nuoret jatkoivat perjantaina hyviä esityksiään. 16-vuotias Eetu Piiroinen saavutti ensi kesän nuorten EM-uintien A-rajan voittamalla miesten Suomen mestaruuden 800 metrin vapaauinnissa. Piiroinen kellotti 8.23,23 ja alitti A-rajan 1,36 sekunnilla.
Naisten 100 metrin rintauinnissa saatiin myös uusi nimi nuorten EM-rajojen alittaneiden joukkoon, kun Cetuksen Emilia Eloranta ui naisten finaalissa neljänneksi tuloksella 1.13,49 alittaen B-rajan.
Lappeenrannan Uimareiden 15-vuotias Vilma Ruotsalainen lisäsi nuorten EM-rajojen listaansa 50 metrin selkäuinnin B-rajan tuloksella 30,54.
































