|
Olympiamitalisti Henri Häkkinen ampui ilmakiväärillä 596 pisteellä 11:nneksi perinteisessä ”Internationaler Wettkampf München 2010”-kilpailussa Saksan Münchenissä lauantaina. Häkkinen jäi kahdeksan parhaan finaalista vain yhden pisteen. Hyvätasoisen kisan voitti Israelin Sergy Rikhter loistavalla tuloksella 702,9 (599 + 103,9) pistettä.
- 596 pistettä on ihan hyvä tulos oloon nähden. Tämän päivän aamupala on ensimmäinen ateria, joka on pysynyt vatsassa reiluun vuorokauteen. Eilen minulla oli kuumetta ja en kunnolla tarjennut kahdenkaan untuvapeiton alla. Suomen joukkueessa muillakin on ollut vatsatautia ja kuulemani mukaan tauti liikkuu Saksassa, olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen kommentoi kisaansa.
- Kisankin aikana olo oli aika heikko. Ampuessani noudatin suunnitelmaani ja lauoin nopeasti ja kävin parinkymmenen laakin jälkeen lepäämässä. Alle tuntiin koko kisa meni, vaikka ihan rajoilla oli, pystynkö ampumaan ollenkaan. Tietyllä tavalla harmittaa, kun finaalipaikka jäi pisteen päähän, mutta tänään ei olisi irronnut yhtään pistettä enempää.
Lahden Ampumaseuraa edustava 29-vuotias Henri Häkkinen totesi kuntonsa olevan nousussa. Ammunta kulkee kisoissa välillä oikein mallikkaasti. Tänäänkin hän tähtäsi peruskilpailussa 50 sisäkymppiä, kun kisan voittanut Sergy Rikhter osui sisäkymppiin 53 kertaa ja kisan kakkonen Saksan Dirk Leiwen 49 kertaa.
- Perustekemiseni on ihan ok. Leireillä olen ampunut itseni melkein tukkoon, mutta kohta alkaa kulkea, hollolalainen Häkkinen sanoi.
Häkkisen ja muiden huippuampujien kauden ensimmäisen arvokilpailu on ilma-aseiden EM-kilpailu Norjan Meråkerissa 10.-14. maaliskuuta. Miesten ilmakivääri on ohjelmassa perjantaina 12. maaliskuuta. Henri Häkkinen on ilmakiväärin vuoden 2007 EM-hopeamitalisti.
|