Joonas Rinne taisteli EM-hallikisojen miesten 1500 metrin alkuerässään viidenneksi ajalla 3.41,40. Hän paransi ennätystään valtavasti 3,17 sekuntia eikä jäänyt finaalista kuin 0,48 sekunnin päähän.
Rinteen erän voitti aiemmin kolmesti Euroopan hallimestaruuden voittanut Puolan Marcin Lewandowski. Rinne löi aikavertailussa mm. norjalaisen aiemman Euroopan mestarin Filip Ingebrigtsenin.
Rinnettä nopeammin suomalaisista on hallissa juossut vain Antti Loikkanen, joka 33 vuota sitten Milanossa voitti Euroopan hallimestaruuden.
– Sanoin ennen kilpailua, että vahvuuksilla mennään. Itselläni se on vahva loppu, Rinne kertoi.
Alkumatkan Rinne juoksi 11:nnellä tilalla 13 juoksijan erässä.
– Pari kohtaa oli sellaisia, joissa mietin, olisiko pitänyt ottaa rohkeammin kärkeä kiinni. Mutta äkkiliikkeet syövät aina loppua. Taktiikka toimi hyvin, Rinne analysoi juoksuaan.
– Viimeinen kierros oli vahvan tuntuista. Luulin, että olisin 3.43:n kunnossa Näin hyvää aikaa en osannut odottaa.
Lähde: SUL:n tiedote

































