VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 150€, PELAA 300€
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Ennätystään parantanut Arttu Vattulainen juoksi 5000 metrin kärkiajan

24.6.2018 - 06:07:20


Yleisurheilija Arttu Vattulainen kohensi roimasti 5000 metrin ennätystään British Miles Clubin kilpailussa Loughboroughissa. Vattulainen oli neljäs kauden kotimaisella kärkiajalla 13.46,75. Hänen toissa vuonna juostu aiempi ennätys oli 13.53,56.

- Pientä epävarmuutta oli ennen tähän kisaan lähtöä. Tiesin kuitenkin, että jos kroppa toimii normaalisti, sellaiseen aikaan on mahdollisuuksia, kuin mikä nyt tuli, Vattulainen kertoi.

Kilpailussa juostiin 13.45:n loppuaikaan tähtäävää matkavauhtia. Kisan voittanut britti Kristian Jones karkasi muilta jo hyvissä ajoin, mutta toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Norjan Per Svela ja Portugalin Rui Pinto ajoivat brittiä juoksun lopussa rajusti kiinni. Vattulainen pysyi kaksikon tuntumassa ja nousi hyvällä loppukirillä neljänneksi.

- Nyt oli hyvä porukka, jossa juosta ja vauhti tuntui hyvältä. Juoksun loppu ja koko viimeinen kilometri tuli hyvin, Vattulainen sanoi.

Joensuun Katajan juoksija lähtee nyt levollisin mielin 2,5 viikon korkeanpaikan leirille Sveitsin St. Moritziin viimeistelemään EM-kisakuntoaan. Vattulainen rikkoi aiemmin tällä kaudella 10 000 metrin EM-tulosrajan ennätyksellään 28.48,43.

- Tulen takaisin Jyväskylän Kalevan kisoihin. Juoksen siellä luultavasti 5000 metriä, Vattulainen totesi.

Lähde: SUL:n tiedote


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

Boston-kippari viikoiksi sivuun

17.11.2018 13:22:31

 

 

 

 

 

 

 

 

SUL sai uuden puheenjohtajan

17.11.2018 12:05:22

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
powered by Surfing Waves
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
Näe Perpa Hetemaj ja Ronaldo saman viikonlopun aikana livenä
Pieru voittaa Putouksen
Arpalippuja keräämällä voi voittaa huikean palkinnon
Kova veikkaus: Pekka Haavisto Vihreiden johtoon!
Ennuste: Vihreiden seuraava puheenjohtaja on nainen
Voita elämäsi futisreissu livevedoilla - korotus jo ensimmäisestä vedosta
Voita NBA-matka Lontooseen - NBA-matseja voit katsoa livenä täältä
Porvoolaismies nappasi yli 65 000 KHL:n maali-iloittelussa
Donald Trump jatkaa presidenttinä myös 2020 jälkeen
NHL-kauden kunniaksi veikkauskisa - tarjolla paikka Helsingin NHL-matsin aitioon
Lähde Esa Tikkasen seurassa Miamiin katsomaan NHL-matseja
Lottohuone: Eurojackpot-rivejä puoleen hintaan
Kertoimet: SDP voittaa eduskuntavaalit, PS nousee Vihreiden ohi
Joka viikko arvotaan matka johonkin maailman ihmekohteeseen
Jääkiekon boostiskamppis: Sporttimatka tarjolla Chicagoon!
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä