
Kuusi vuotta sitten nuorten Euroopan mestaruuden voittanut Valkealan Kajon Visa Hongisto juoksi 60 metrin alkuerässään kuudenneksi ajalla 6,79. Välieriin hänen olisi tullut juosta 0,03 sekuntia nopeammin.
Hongisto oli jo kolmas suomalaisurheilija samana päivänä, joka hävisi välieräpaikan hyvin niukalla 0,03 sekunnin erolla. Täsmälleen samoin kävi aitajuoksijoille Lotta Haralalle ja Elisa Leinoselle aamukilpailuissa.
Kolmen vuoden takainen maailman hallimestari, britti Dwain Chambers, heittäytyi maaliin vain sekunnin sadasosan ennen Hongistoa. Chambers ja Hongisto olivat alkuerien kaksi parasta karsiutunutta.
Tämän vuoden maailmantilaston viitonen, ranskalainen Helsingin EM-kilpailuiden hopeamitalimies Jimmy Vicaut juoksi 6,55 ja tämän vuoden maailmantilaston kakkonen, tuore Italian ennätysmies Michael Tumi 6,59.
Ruotsin kaikki kolme edustajaa Stefan Tärnhuvud, Tom Kling-Baptiste ja Odain Rose selviytyivät välieriin ajoin 6,73-6,74. Visa Hongiston nimissä oleva kauden kotimainen kärkiaika on 6,72.
Osku Torro ei kyennyt kilpailemaan
Pitkin helmikuuta sairastellut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torro kävi kokeilemassa vauhtijuoksua muutaman kerran ennen miesten korkeushypyn karsintaa. Toiveikkuudestaan huolimatta Torron oli tässä vaiheessa pakko todeta, ettei hän ollut kilpailukunnossa, ja niinpä hän päätti vetäytyä kilpailusta.
Karsintarajan 228 ylitti viisi kilpailijaa. Ainoana tähän kykeni ilman yhtäkään pudotusta venäläinen Sergei Mudrov. Muut olivat venäläinen vuoden 2011 MM-kakkonen Aleksei Dmitrik, tshekki Jaroslav Bába, ranskalainen viime kesän EM-kilpailuiden kolmonen Mickael Hanany sekä kaksi senttiä ennätystään parantanut kreikkalainen Antonios Mastoras.
Finaaliin selviytyivät lisäksi kaikki kilpailijat, jotka ylittivät 223 senttiä ilman yhtäkään pudotusta. Yhteensä finaaliin pääsi näin yhdeksän hyppäjää. Vuonna 2005 Helsingissä maailmanmestaruuden voittanut ukrainalainen Juri Krimarenko karsiutui samalla tuloksella 223.
Djimou voitti viisiottelun pituushypyn
Ranskalainen puolustava mestari Ida Antoinette Nana Djimou voitti naisten viisiottelun neljännen lajin pituushypyn tuloksella 632 ja nousi kilpailun johtoon. Kolmen lajin jälkeen johtanut valkovenäläinen Jana Maksimava hyppäsi alle kuusi metriä pudoten toiseksi.
Edellisten Euroopan hallimestaruuskilpailuiden pronssimitalia puolustava hollantilainen Remona Fransen ponnisti uuden ennätyksensä 629 ja nousi neljännelle tilalle. Kolmantena on yhden pisteen turvin belgialainen maailmanennätysjuniori Nafissatou Thiam. Maailmantilaston ykkönen Jekaterina Bolshova keskeytti toipilaana kolmen lajin jälkeen.
Tilanne 4. lajin jälkeen: 1) Djimou 3851, 2) Maksimava 3763, 3) Thiam 3744, 4) Hanna Melnitshenko Ukraina 3743, 5) Fransen 3718, 6) Nadine Broersen Hollanti 3707, 7) Sofia Linde Ruotsi 3691, 8) Julia Mächtig Saksa 3605.
Shubenkov aitoi taas huippuajan 7,52
Miesten 60 metrin aitajuoksun välierissä juoksi venäläinen Sergei Shubenkov jo toistamiseen samana päivänä huipputuloksen 7,52 jääden omissa nimissään olevasta maailman tämän kauden kärkiajasta vain 0,02 sekuntia.
Italialainen Paolo Dal Molin ja saksalainen Erik Balnuweit aitoivat ennätyksensä 7,58 ja 7,59, unkarilainen Balazs Baji samoin 7,59 sekä ranskalainen viime talven MM-kolmonen Pascal Martinot Lagarde lähes yhtä hyvin 7,61.
21-vuotias Vladimir Vukicevic paransi Norjan ennätykseksi 7,67, mutta karsiutui finaalista 0,02 sekunnin erolla sijoittuen yhdeksänneksi.
Neziri aitoi EM-finaaliin!
Turun Urheiluliiton Nooralotta Neziri selviytyi naisten 60 metrin aitajuoksun EM-finaaliin. Neziri juoksi välierässään neljänneksi uransa toiseksi parhaalla ajalla 8,09. Täsmälleen samalla ajalla karsiutui maalikameran tutkiskelun jälkeen tšekki Lucie Skrobakova, joka vuoden 2009 EM-kilpailuissa palkittiin hopeamitalilla.
– Ei näitä finaalipaikkoja tällä tasolla kovin usein meille tule. Neljäs ja viides aita menivät hiukan päälle, mutta ne olivat kuitenkin eteenpäinvieviä eikä niihin syntynyt samanlaista kaksoisponnistusta, kuin vielä alkuerissä, analysoi Suomen joukkueen pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste iloisena.
Nezirin välierän voitti venäläinen Julia Kondakova ajalla 8,00. Toisessa välierässä juostiin kuitenkin joukolla tätä nopeammin parhaimpina tuloksina Nevin Yanitin uusi Turkin ennätys 7,94 ja Veronica Borsin uusi Italian ennätys 7,96. Hollantilainen Sharona Bakker karsiutui toisesta välierästä Neziriä paremmalla ajalla 8,05.
20-vuotias Neziri on kolme vuotta nuorempi, kuin toiseksi nuorin finaaliin selviytynyt juoksija valkovenäläinen Alina Talai. Kaikki muut näitä kahta lukuunottamatta ovat jo varttuneita 26-32-vuotiaita urheilijoita. Nezirin reaktioaika alkuerissä oli 0,147 sekuntia ja välierissä miltei täsmälleen sama 0,146 sekuntia.
Abeba Aregawi leikitteli nopeimman ajan
Miesten 800 metrin alkuerien nopeimman ajan 1.48,69 juoksi puolalainen puolustava mestari ja ennätysvertailun ykkönen Adam Kszczot. Välieriin selviytyneiden joukossa oli myös ruotsalaislahjakkuus Johan Rogestedt, joka neljä vuotta sitten kiri kenialaisten edellä 17-vuotiaiden maailmanmestariksi.
Kolmannesta alkuerästä karsiutuivat kaksien edellisten EM-kilpailuiden hopeamitalimiehet britti Michael Rimmer ja tanskalainen Andreas Bube. Kaksi viikkoa sitten Rimmer juoksi Birminghamissa Euroopan tämän kauden kärkiajan 1.46,80. Hidasvauhtisessa alkuerässä hänet kuitenkin yllättivät valkovenäläinen Anis Ananenka ja ukrainalainen Taras Bibik.
Naisten 800 metrin kolme alkuerää voittivat irlantilaiset Ciara Everard ja Rose-Anne Galligan sekä venäläinen Jelena Kotulskaja, joka viime kesänä vielä tyttönimellään Kofanova juoksi loistotuloksen 1.57,77. Kilpailijoita ei ollut kuin 16. Kun heistäkin kaksi hylättiin ja yksi keskeytti, ei maaliin päässeistä naisista karsiutunut kuin yksi ainoa.
Naisten 1500 metrin alkuerissä nopeimman ajan 4.11,38 juoksi Etiopiasta Ruotsiin muuttanut kauden kärkituloksen haltija Abeba Aregawi, joka kaikkeaan yrittämättäkin johti juoksua lähdöstä maaliin. Kaksi muuta alkuerää voittivat espanjalaiset Natalia Rodríguez ja Isabel Macías.
Kaikki kolme venäläistä olivat oudon voimattomia. Maailman halliennätyksen haltija Jelena Soboleva ja neljän minuutin alittaja Svetlana Podosenova sentään selviytyivät aikavertailusta finaaliin, mutta Anna Shtshagina karsiutui.
Minna Nikkanen karsiutui tuloksella 436
Someron Esan Minna Nikkanen sijoittui naisten seiväshypyn karsinnassa jaetulle 13. tilalle tuloksella 436. Finaaliin yltääkseen Nikkasen olisi tullut ylittää vielä seuraava korkeus 446.
Nikkanen ylitti aloituskorkeutensa 416 ensimmäisellä yrityksellään ja 436 kolmannella yrityksellään. Tämän jälkeen hän pudotti kolmesti ratkaisukorkeudesta 446. Kolmas yritys oli hyvin niukka pudotus. Nikkasen nimissä oleva kauden kotimainen kärkitulos on 445.
Neljä naista ylitti karsintarajan 456. Ainoana tähän ilman yhtäkään pudotusta kykeni Rodion Gataullinin valmentama Venäjän kolmen viime vuoden hallimestari Anastasia Savtshenko. Muut olivat britti Holly Bleasdale, viimekesäinen Euroopan mestari tshekki Jirina Ptacnikova-Svobodova ja venäläinen Anzhelika Sidorova.
Paras finaalista karsiutuja tuloksella 446 oli ruotsalainen maailmanennätysjuniori Angelica Bengtsson, joka vuosina 2009-2012 on voittanut kultamitalin neljissä peräkkäisissä eri ikäluokkien MM- tai EM-kilpailuissa.
Kuulantyönnön kultamitali Serbiaan
Makedoniassa syntynyt, Bosnia-Hertsegovinassa opiskellut, mutta nykyisin Serbiaa edustava 28-vuotias Asmir Kolasinac työnsi miesten kuulakilpailun neljä pisintä kaarta voittaen mestaruuden tuloksella 20,62. Viime kesänä Kolasinac saavutti jo pronssimitalin Helsingin EM-kilpailuissa.
Vaikkei Kolasinac valinnutkaan kotimaakseen nuoruudenaikaista kotiseutuaan Bosnia-Hertsegovinaa, saavutti Bosnia-Hertsegovina hopeisen mitalin, kun 34-vuotias ikämies Hamza Alic intoutui työntämään 20,34. Pronssimitalilla palkittiin 22-vuotias tšekki Ladislav Prasil vain viisi senttiä Alicia heikommalla tuloksella.
35-vuotias Saksan armeijan kersantti Ralf Bartels sijoittui yhä neljänneksi tuloksella 20,17. Viisi miestä työnsi yli 20 metriä.
Sergei Shubenkov aitoi maailman kärkiajan!
Miesten 60 metrin aitajuoksu oli tulostasoltaan erinomainen. Sen voitti venäläinen viimekesäinen Euroopan mestari Sergei Shubenkov maailman tämän kauden kärkiajalla 7,49. Kuusi parasta mahtuivat vähemmän kuin sekunnin kymmenyksen sisään ja jokainen heistä juoksi ennätyksensä!
Vain kaksi sekunnin sadasosaa Shubenkoville hävisi italialainen Paolo Dal Molin ja neljä sadasosaa ranskalainen Pascal Martinot Lagarde. Balasz Baji sivusi Unkarin ennätystä 7,56. Saksalainen Erik Balnuweit ja valkovenäläinen Maksim Lynsha aitoivat uudeksi henkilökohtaiseksi ennätyksekseen 7,58.
Nevin Yanitin kolmas Euroopan mestaruus
Turkkilainen Nevin Yanit voitti naisten aitajuoksussa jo kolmannen Euroopan mestaruustensa. Hän on aiemmin voittanut kultamitalin myös kesällä 2010 Barcelonassa ja kesällä 2012 Helsingissä. Yanitin voittoaika 7,89 on uusi Turkin ennätys ja maailman tämän vuoden kolmanneksi paras tulos.
Hopeamitalilla palkittiin valkovenäläinen Alina Talai ennätystään sivuavalla tuloksella 7,94. Talai sijoittui toiseksi Yanitin jälkeen myös viime kesänä Helsingissä. Aivan saman ajan Talain kanssa sai uuden Italian ennätyksen juossut Veronica Borsi ja vain sekunnin sadasosan hävisi irlantilainen vuoden 2006 maailmanmestari Derval O´Rourke.
Turun Urheiluliiton Nooralotta Neziri toteutti oman tavoitteensa selviytymällä finaaliin. Alkuerissä hänen aikansa oli 8,13, välierissä 8,09 ja finaalissa 8,18, millä hän sijoittui kahdeksanneksi. Nezirin reaktioaika oli alkuerissä 0,147 sekuntia, välierissä 0,146 sekuntia ja finaalissa 0,143 sekuntia.
Nezirin finaalijuoksu oli tasapainoinen, mutta hän jäi hieman muista jo ensi aidalta lähtien. Kenties keskittyminen finaaliin ei tavoitteen täytyttyä ollut enää aivan täydellistä. 20-vuotias Neziri oli finaalin selvästi nuorin juoksija ja ensimmäinen suomalaisnainen, joka 60 metrin aitajuoksussa on selviytynyt arvokilpailuiden finaaliin.
Kesäisessä 100 metrin aitajuoksussa suomalaisista on ennen Neziriä EM-kilpailuiden finaaliin selviytynyt Sirkka Norrlund, joka vuonna 1969 Ateenan EM-kilpailuissa sijoittui kahdeksanneksi.
Djimou uusi Euroopan mestaruutensa
Kamerunista Ranskaan muuttanut voimakasrakenteinen Ida Antoinette Nana Djimou kamppaili naisten viisiottelun viimeisessä lajissa 800 metrin juoksussa yhdeksäntenä maaliin ajalla 2.20,62 ja onnistui kuin onnistuikin uusimaan vuoden 2011 mestaruutensa pistein 4666. Kaksi vuotta sitten Pariisissa hänen voittopisteensä olivat 4723.
Valkovenäläinen Jana Maksimava voitti päätöslajissa muita kilpailijoita kolmatta sekuntia ajalla 2.14,84 ja pääsi vain kahdeksan pisteen päähän mestaruudesta uudella ennätyksellään 4658. Pronssimitalilla palkittiin 29-vuotiaana ensimmäisen arvokilpailuiden mitalinsa saavuttanut ukrainalainen Hanna Melnitshenko pistein 4608.
Kaksi vuotta sitten pronssimitalilla palkittu hollantilainen Remona Fransen oli nyt neljäs. Viidenneksi ja kuudenneksi ottelivat kaksi 18-vuotiasta tulevaisuudenlupausta ruotsalainen Sofia Linde ja Senegalista Belgiaan muuttanut Nafissatou Thiam pistein 4531 ja 4493.
Thiam on aikaisemmin tällä kaudella otellut jo 4558 pistettä rikkoen Carolina Klüftin nimissä olleen junioreiden maailmanennätyksen 4535. Vain neljän pisteen päähän Klüftin ennätyksestä otellut Sofia Linde voi tavoitella junioreiden maailmanennätystä vielä ensi vuonnakin. Thiam siirtyy ensi kaudeksi jo 22-vuotiaiden ikäluokkaan.
Venäläinen kauden kärkituloksen haltija Jekaterina Bolshova keskeytti alavireisenä jo kolmen lajin jälkeen.
Saladuha loikki pisimmälle karsinnassa
Ukrainalainen hallitseva maailmanmestari ja Euroopan mestari Olha Saladuha hyppäsi naisten kolmiloikan karsinnassa parhaan tuloksen 14,47. Karsintarajan ylittivät hänen lisäkseen myös italialainen puolustava Euroopan hallimestari Simona La Mantia sekä venäläiset Irina Gumenjuk ja Veronika Mosina.
Finaaliin selviydyttiin tuloksella 13,85. Kahdeksan parhaan joukkoon pääsi yhä edelleen myös Kuubassa syntynyt, Britanniaa edustava veteraani Yamile Aldama, joka viime talvena 40-vuotiaana voitti Istanbulissa maailman hallimestaruuden.
Kilpailut Göteborgissa jatkuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa kello 12, jolloin hyppäävät seiväshypyn karsinnassa Eemeli Salomäki sekä pituushypyn karsinnassa Tommi Evilä ja Eero Haapala.