Perttu Reponen teki huiman nousun Nuorten olympialaisten yhdistetyn hiihto-osuudella Lausannessa ja voitti hopeaa.
Reponen lähti kuuden kilometrin hiihto-osuudelle kuudentena 25 sekuntia kärkeä jäljessä, mutta onnistui kipuamaan mukaan mitalitaisteluun jo kahden kilometrin kohdalla.
Kärjessä matkaan lähtenyt Itävallan Stefan Rettenegger meni menojaan kisan voittoon, mutta Reponen ja viidentenä lähtenyt Ranskan Matteo Baud hiihtivät toisena lähteneen Norjan Sebastian Östvoldin kiinni 4 kilometrin kohdalla, ja tämä kolmikko ratkaisi hopean- ja pronssimitalien kohtalon.
Reponen oli lopun kirikamppailussa vahvin ja pääsi juhlimaan hopeamitalia 13,8 sekuntia itävaltalaisvoittajaa jäljessä.
– Huikea fiilis, pystyin tänään tekemään aivan parhaani ja se on upeaa! Mäkiosuus oli hyvä tänään. Hiihtokunnosta olin varma ja hiihto sujuikin oikein hyvin. Lähdin räväkästi liikkeelle ja pääsin vetämään hyvässä porukassa. Lopussa tein oman ratkaisun ja pääsin irti, tuore hopeamitalisti iloitsi Olympiakomitean tiedotteessa.
Suomen toinen edustaja Waltteri Karhumaa lähti hiihto-osuudelle 15. sijalta hieman yli minuutin kärkeä jäljessä, mutta nousi lopputuloksissa upeasti kahdeksanneksi.
Lähde: Olympiakomitean tiedote