Kaikkien aikojen parhaisiin alppihiihtäjiin lukeutuva Marcel Hisrcher nosti sukset naulaan keskiviikkona. Itävaltalainen jättää lajin huipulla vain 30-vuotiaana.
– Tajusin pikku hiljaa, että en ollut halukas maksamaan sitä korkeaa hintaa, jonka se aina vaatii, jotta olisi tämän lajin huipulla. Lisäksi halusin lähteä mestarina ja uskon, että tämä on paras hetki lopettaa, Hirscher kertoi Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n verkkosivujen mukaan.
Hirscher voitti maailmancupin kokonaiskilpailun kahdeksan kertaa peräkkäin. Hän voitti kaksi olympiakultaa ja seitsemän maailmanmestaruutta, joista viimeinen tuli tänä vuonna.
– Te tunnette minut. Joko laitan 150 prosenttia kehiin tai en mitään. Voin olla todella tyytyväinen uraani. Olin onnekas, että en kärsinyt vakavia loukkaantumisia näiden vuosien aikana.
Hirscher voitti yhteensä 67 maailmacupin osakilpailua. Kahdeksan maailmancupin kokonaiskilpailun tittelin lisäksi hän voitti kuudesti sekä pujottelu- että suurpujottelucupin.