COOLBET: 150 € BONUS + 200 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Yhdistetyn Ilkka Herola tavoittelee olympiamitalia

26.10.2017 - 11:43:11


Suomen yhdistetty on useamman lamavuoden jälkeen saatu muutaman viime kauden aikana nousuun. Ilkka Herola ja Eero Hirvonen haastoivat maailman kärkeä viime kaudella yhä tasaisemmin ja joukkuekisassa Lahden MM-kisoisa Suomi sijoittui viidenneksi. Mitali ei ollut kaukana.

Odotukset Pyeongchangin olympiakisojen suhteen ovat yhdistetyssä nousussa. Jopa "yllätysmitalista" puhutaan.

Ilkka Herolan mukaan nousun taustalla on pitkäjänteinen työ.

- Pääsääntöinen juttu on, että harjoittelukulttuurissa järjestelmällinen työnteko on nostettu uudestaan esille. Se tapahtui jo 2012, kun päävalmentaja vaihtui. Siitä laji sai uuden suunnan, mutta tulokset alkavat näkyä vasta nyt, Herola kertoo Sport Contentille.

Suomella on hyvin nuori joukkue. Herolakin on vasta 22-vuotias.

- Viiden vuoden aikana on toki paljon kehitytty joukkueena ja urheilijat ovat vieläkin aika nuoria. Nyt oltiin valmiina ottamaan ensimmäinen isompi askel joukkueena eteenpäin. Alkoi näkymään hiihtopuolella enemmän, mutta siinäkin, että pystyttiin laajemmalla rintamalla taistelemaan kokonaiskilpailussa hyvistä sijoituksista, Herola taustoittaa.

Suurimmat puutteet Suomen yhdistetyn urheilijoilla ovat mäessä.

- Taitoharjoittelua on lisätty mäessä selkeästi. Hyvin vaikeasti selitettäviä henkisiä asioita kanssa, mitkä siihen tekniikan kehittämisen suhtautumisessa on pyritty muuttumaan. Sivustaseuraajalle ne muutokset ovat varmasti marginaalisia, mutta sillä on iso merkitys siihen kokonaisprosessiin, mitä me hyppääjät ajatellaan päivittäin ja mitä me tehdään siellä mäessä.

Myös henkiseen puoleen on panostettu.

- Minä olen kokenut, että se on tuonut varmuutta ja helppoutta siihen hommaan suhtautumisessa. Ei analysoi jokaisen suorituksen jälkeen, missä kunnossa nyt ollaan, vaan ajatellaan tulosta pitkäjänteisemmin. Se helpottaa henkistä taakkaa aika paljon, Herola kertoo.

Herolan idoli Hannu Manninen teki hiljattain yllättävän paluun maajoukkueeseen ja kisasi Lahden MM-kisoissa. 39-vuotias Manninen tuo melkein parikymmentä vuotta nuoremmille muille maajoukkueurheilijoille arvokasta oppia.

- Hannuhan oli tosiaan olympialaisissa jo ennen kuin minä synnyin. Kyllä siinä iso ero toki on. Tärkein asia, minkä Hannu on tuonut joukkueeseen, on että urheilusta oikeasti nauttii ja sen jälkeinen elämä näyttää tylsältä, kun pitää tulla takaisin kuitenkin. Se on tuonut meille kaikille perspektiiviä siitä, että pystyy nauttimaan tästä hommasta. Ei huononakaan päivänä tarvitse olla niin allapäin, Herola kommentoi Mannisesta.

- Hannun esimerkki tuo meille työintoa. Parantaa pitkässä juoksussa myös työn laatua, Herola jatkaa.

Lentäjän työskentelevän Mannisen paluupäätös koski ensin vain Lahden MM-kisoja. Nuoremmat urheilijat saivat puhuttua hänet jatkamaan kuitenkin olympialaisiin.

- Muistan, että Lahden MM-kisoissa joukkuekisan haastattelussa sanoin, että kotia terveisiä, päästetään Hannu vielä viimeisen kerran maailmalle. Perheellähän on varmasti ollut suurin päätösvalta, että vieläkö jaksaa, Herola naurahtaa.

- Hannun vaimo joutuu varmasti tekemään suurimman osan kotitöistä, kun Hannu on joko töissä tai meidän kanssa maailmalla. Se on isoa uhrautumista perheen puolelta ja se on hienoa, että sieltä joustoa löytyy, Herola jatkaa.

Haaste mitaleille on suomalaisilla kova. Saksa dominoi viime kaudella yhdistettyä ja vaikutti suorastaan masentavan ylivoimaiselta.

- Saksassa näkyy vielä pidempi järjestelmällinen työ kuin meillä. Siellä on samat kaverit olleet joukkueessa jo viimeiset kymmenen vuotta käytännössä. Se kertoo siitä, että mekin voidaan viiden vuoden päästä jo aika erilaisilla meriiteillä mennä, Herola toteaa.

Herolan mukaan saksalaisia auttaa leveä materiaali sekä pitkä kokemus menestymisestä.

- Jäätävä kokemus ja kaikki ovat Saksassa tehneet niin pitkään sitä hommaa. Taso on vakioitunut, eikä hirveästi edes heilahtele. Pystyvät viikosta toiseen tekemään sitä huipputulosta aina.

- Heillä on siellä kuusi tai seitsemän kaveria huippukunnossa ja heistä neljä saadaan jalkautettua jokaiseen kisaan, että ovat käytännössä kaikki kymmenen joukossa.

Yhdistetyssä menestyminen vaatii myös taloudellisen puolen asioiden järjestämistä. Suomessa maajoukkueen taloudellinen tilanne on Herolan mukaan nyt parempi.

- Taloudellinen tilanne on selkeästi kohentunut. Alkuvuosina, kun menestys oli nollissa, oli jonkin verran tiukempaa, mutta ei se ole vaikeuttanut missään vaiheessa meidän tekemistä.

- Tällä hetkellä kaikilla urheilijoilla on henkilökohtainen taloustilanne hyvällä mallilla. Voi keskittyä täysillä tähän tekemiseen miettimättä taustan riittävyyttä. Se on suomalaisessa yksilöurheilussa äärimmäisen tärkeä asia, Herola jatkaa.

Olympiamitalia Herola ei pidä epärealistisena tavoitteena.

- Tulostavoitteet on selkeät. Olympialaisista lähdetään hakemaan mitalia, kuten arvokisoista aina. Ne on semmoisia tilaisuuksia, että lähdetään taistelemaan vain mitaleista. Tulokset nähdään sitten. Urheiluun kuuluu tietysti, ettei aina tavoite onnistu.

Maailmancupissa Herola aikoo parantaa sijoitustaan parilla pykälällä.

- Maailmancupissa seuraava askel on, että oltaisiin kokonaiskilpailussa viiden joukossa. Viime vuonna oli seitsemäs sija. Jos nyt on viiden joukossa, on se suhteessa iso askel eteenpäin. Vaatii varmasti kisoista aika paljon niitä podiumisijoituksia.

Teksti: Otto Palojärvi


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

Liverpool ilman Matipia Sevillassa

20.11.2017 19:39:18

 

 

 

 

 

 

MTV: Kummola jyrähti KHL:lle

20.11.2017 18:03:33

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset