Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat käynnistyvät tänään Lahdessa historiallista seitsemättä kertaa. Lähes 700 urheilijaa 61:sta maasta kilpailee tulevien kahdentoista päivän aikana maailmanmestaruuksista 21 lajissa.

Hiihdon MM-kisat ovat yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden suurimpia tapahtumia. Historialliseksi tapahtuman tekee se, että mikään muu kaupunki tai maa ei ole järjestänyt MM-kisoja yhtä monta kertaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Kisojen teema on Juhlakisat; juhlimme niin satavuotiasta Suomea kuin historiallista saavutustamme kisajärjestäjänä. Olemme panostaneet erityisesti tapahtuman tarjoamaan kokonaiselämykseen ja asiakaspalveluun. Haluamme, että vieraamme tuntevat olonsa Lahdessa kotoisaksi, toteaa Lahti2017:n pääsihteeri Janne Leskinen.

– Suomella ja Lahdella on pitkät perinteet ja vahva intohimo pohjoismaisiin hiihtolajeihin. Tämänvuotisten kisojen järjestäjät ovat työskennelleet väsymättömästi tehdäkseen näistä parhaat Lahdessa järjestetyt MM-kilpailut, toteaa kansainvälisen hiihtoliiton puheenjohtaja Gian Franco Kasper.

Avajaispäivänä kilpailuohjelmassa olivat maastohiihdon karsintakilpailut, joihin osallistuivat ne urheilijat, joilla ei muuten ole tarpeeksi FIS-pisteitä MM-matkoille osallistumiseen. Karsintojen 10 parasta naista ja miestä saivat osallistumisoikeuden MM-kilpailujen henkilökohtaisille matkoille.

– Näyttää siltä, että viikonloppuna Salpausselällä päästään viettämään todellista kansanjuhlaa. Menestysodotukset ovat suomalaisittain korkealla etenkin maastohiihdon skiathlonissa ja parisprintissä. Sääkin hellii meitä ensimmäisinä kisapäivinä; pakkasta on päivisin muutama aste ja aurinko paistaa, iloitsee Leskinen.

Keskiviikkona illalla klo 19 alkava MM-kisojen avajaisjuhla kokoaa kansan ja urheilijat Lahden torille. Tarinan päätähtenä esiintyy suomalaisten rakastama satuhahmo Rölli, joka nähdään avajaisissa etukäteen kuvatuissa kohtauksissa. Avajaispuheen pitää kisojen suojelija, tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)