Sotshin olympialaisiin valmistautuvien urheilijoiden tukeminen on pääosassa Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön talviyksilölajien valmennustukipäätöksissä. Kaudella 2013-2014 valmennustukia jaetaan 1 620 000 euroa, mikä on 165 000 euroa enemmän kuin edellisellä kaudella. Paralympialajien tukea jaettiin 69 000 euroa.
Tukijärjestelmän ytimessä on Sotshin talviolympialaisten potentiaalisten menestyjien valmentautumisen tehostaminen. Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaavat ovat suunnitelleet tukimuodot yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Kaikki tuet ovat ehdollisia ja niiden käyttöä seurataan tiiviisti.
– Olemme päässeet tukivalmistelussa konkreettiseen yhteistyöhön ja lähemmäksi lajien toimintojen ydintä. Lajiryhmävastaavien työ mahdollistaa laaja-alaisemman asiantuntijuuden, jonka tavoitteena on resurssien tehokkaampi käyttö, toteaa Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski tiedotteessa.
Asiantuntijat Sotshiin tähtäävien lajien ja urheilijoiden tueksi
Suoran taloudellisen tuen lisäksi eri alojen asiantuntijoita hyödynnetään yhä paremmin Sotshiin valmistautumisessa. Asiantuntijatoiminnassa siirrytään osallistuvaan asiantuntijuuteen, mikä tarkoittaa läsnäoloa lajien arjessa ja vastuunottoatuloksenteosta.
– Huippu-urheiluyksikön osaamisohjelman asiantuntijuus on jatkossa mukana muun muassa maastohiihtäjien leireillä auttamassa hiihtäjiä kuormittumiseen ja palautumiseen liittyvissäasioissa. Pikaluistelussa paneudutaan erityisesti luistelutekniikkaan, osaamisohjelman ja KIHUn johtaja Jukka Viitasalo kertoo asiantuntijatoiminnan konkreettisista toimenpiteistä.
Terveydenhuollon asiantuntijat keskittyvät lähikuukausina Sotshin olympialaisiin tähtäävien urheilijoiden tapaamisiin vastaavan lääkärin Harri Hakkaraisen johdolla.
































