Koripalloliiga NBA:n mestaruus ratkeaa vasta seitsemännessä ottelussa. Pakkovoiton edessä ollut Miami Heat kukisti tiistaina San Antonio Spursin jatkoajan päätteeksi 103-100 ja tasoitti finaalisarjan lukemiin 3-3.
Finaalisarja on edennyt vuorovoitoin. San Antonio on mennyt aina edelle ja mestaruutta puolustava Miami on tullut tasoihin. Heat pelasi tiistaina kotiluolassaan ensimmäisen kerran selkä seinää vasten.
Miamin supertähti LeBron James nousi esiin ratkaisuhetkillä. Hän teki neljännellä neljänneksellä ja jatkoajalla yhteensä 18 pistettä. James sai tililleen tripla-tuplan: 32 pistettä, 10 levypalloa ja 11 syöttöä.
San Antonio johti kolmannen neljänneksen jälkeen 75-65. Miami nousi Jamesin johdattamana rinnalle neljännen 12-minuuttisen puoliväliin mennessä.
Miami oli vielä reilut 20 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä viiden pisteen tappioasemassa. Jamesin ja Ray Allenin kolmoset San Antonion yhden vapaaheiton molemmin puolin veivät kamppailun jatkoajalle. Allen upotti tasoittavan kolmosen viisi sekuntia ennen summeria.
James vei kakkosellaan Miamin lopulliseen johtoon jatkoajalla lukemissa 101-100. Allen kasvatti etumatkaa vapaaheittoviivalta. Heatin voitto sinetöityi, kun Chris Bosh blokkasi San Antonion kolmoshirmu Danny Greenin yrityksen sekunti ennen loppua.
Miamin toiseksi ahneimpana hääri takamies Mario Chalmers. Neljä kolmosta upottanut Chalmers teki 20 pistettä. Dwyane Wade pussitti 14 pistettä. Bosh kirjautti tilastorivilleen 10 pistettä ja 11 levypalloa.
San Antonion tähtilaituri Tim Duncan saalisti 30 pistettä ja 17 levypalloa. Kawhi Leonardin vastaavat lukemat olivat 22 ja 11. Takamies Tony Parker heitti 19 pistettä ja jakoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.
Edellisen ottelun hahmoihin lukeutuneet San Antonion Manu Ginobili ja Green jäivät nyt varjoon. Ginobili sai kasaan yhdeksän pistettä. Sunnuntaina NBA:n finaalisarjan kolmosennätyksen nimiinsä ottanut Green sai nyt seitsemästä pelitilanneyrityksestään sisään vain yhden ja jäi kolmeen pisteeseen.
Miami isännöi ratkaisevaa seitsemättä ottelua torstaina.
NBA tiistaina 18.06.2013:
MIAMI – SAN ANTONIO103-100 ja (27-25,17-25,21-25,30-20,8-5)
Mia: LeBron James 32+10 lp+11 s, Mario Chalmers 20, Dwyane Wade 14, Chris Bosh 10+11 lp, Ray Allen 9, Shane Battier 9, Mike Miller 8+7 lp
SA: Tim Duncan 30+17 lp, Kawhi Leonard 22+11 lp, Tony Parker 19+8 s, Manu Ginobili 9, Boris Diaw 7, Tiago Splitter 5, Gary Neal 5, Danny Green 3
NBA:n finaalisarjan voitot tasan 3-3
































