Kahden viikon verran yhdessä harjoitellut Suomen naisten koripallomaajoukkue käynnistää tiiviin maaottelukesänsä kohtaamalla torstaina ja perjantaina Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan maajoukkueen. Espanja-maaottelut aloittavat ”Naarassusien” valmistautumisen kohti 7.-9. kesäkuuta Helsingissä pelattavaa EM-karsintaturnausta.

Naarassusien avausvastus kuuluu Euroopan kermaan, sillä Espanja on haalinut viime vuosina mm. MM-pronssia 2010, EM-pronssia 2009 sekä EM-hopeaa 2007. Suomi ja Espanja iskevät yhteen torstaina Aguilasissa ja perjantaina Molina de Segurassa.

– Vastus on kova, mutta toisaalta mielenkiintoista päästä näkemään, miten meidän pelitapamme sopii Espanjaa vastaan, Naarassusia toista kesäänsä valmentava Mirolybov puntaroi.

– Kun muistamme, että pelasimme viime kesän PM-kisoissa tasaisesti Ruotsia vastaan ja Ruotsi nujersi kahdesti Espanjan, niin kaikkihan on mahdollista. Espanja hamuaa menestystä tulevissa EM-kilpailuissa ja he tulevat varmasti kovaa kesän ensimmäisiin maaotteluihinsa.

Naarassudet lähtee Espanjaan parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Joukkue on harjoitellut yhdessä kaksi viikkoa, ja tuore Saksan mestari Tiina Sten liittyi harjoitusrinkiin viime viikolla Bundesliigan finaalien päätyttyä.

– Pelaajien ilme on hyvä ja harjoituksissa tekemisen meininki. Reetta Piipari ja Minna Sten ovat tuoneet paluumuuttajina taitoa ja hurttia huumoria yhteiseen tekemiseen ja odotamme innolla, että pääsemme jatkamaan siitä, mihin viime kesänä jäimme.

Viime kesänä maajoukkueesta sivussa ollut Minna Sten rikkonee 50. naisten maaottelun rajapyykin perjantain Espanja-Suomi-ottelussa. 189-senttinen, 17-vuotias Anniina Äijänen tekee puolestaan naisten maaotteludebyyttinsä Espanjassa.

Suomi kohtaa Espanjan ja Saksan ennen 7.-9.6. Töölön Kisahallissa pelattavaa vuoden 2015 EM-karsintaturnausta, jossa Suomi ottaa mittaa Puolasta ja Belgiasta.

Espanja-Suomi-maaottelut

To 23.5. klo 22:00 Espanja – Suomi
Pe 24.5. klo 21:30 Espanja – Suomi