Nilan Bisons otti toisen kiinnityksen Korisliigan mestaruuteen kaatamalla kotikentällään kotkalaisen KTP:n kolmannessa loppuottelussa lukemin 84-73. Voitot ovat mestaruutta puolustavalle Bisonsille nyt 2-1, ja finaalisarja on ensimmäistä kertaa katkolla keskiviikkona Kotkassa.

KTP hallitsi ensimmäistä puoliskoa hienokseltaan, ja tauolle lähdettiin vieraiden johtaessa kuudella pisteellä. Bisons aloitti kirinsä kolmannella jaksolla puristaen väkisin rinnalle ja sitten ohi. KTP:ltä ei löytynyt enää uutta vaihdetta viimeiselle neljännekselle, joten Bisons vei voiton 11 pisteen marginaalilla ja on nyt voiton päässä mestaruudesta. Bisonsin paras pistemies oli Jeb Ivey (18/3), KTP:n tehokkaimpana hääri puolestaan Sefton Barrett (23/9).

– KTP sai meidän hyökkäyksen todella nihkeäksi ja hitaaksi hyvän alun jälkeen, ja meillä meni koko homma yksinyrittämiseksi. Sitten kun saatiin pari nopeaa hyökkäystä alle ja eka kolmonen upposi, oli rento olo lähteä upottamaan seuraavia, Bisonsille viisi kolmosta upottanut Mikko Koivisto (17/4) mietiskeli Koripalloliiton tiedotteessa.

Finaalien ensimmäisessä kahdessa ottelussa Koiviston yhdeksästä kolmen pisteen heittoyrityksestä tiensä pussin perukoille löysi vain kaksi. Maajoukkuemies löysi heittonsa parhaaseen mahdolliseen aikaan.

– Joskus kun on oikein hyvä päivä, tuntuu siltä, että pallo menee sisään vaikka vain vähän viskaisisi sinne päin. Tänään ei ollut ihan sellainen päivä, mutta kyllähän se makealta tuntui kun pari ratkaisevaa meni sisään, naurahti Koivisto.

Bisons – KTP 84-73 (20-21,13-18,21-14,30-20)
Voitot 2-1