Indiana Pacers puolusti kotikenttäänsä menestyksekkäästi lauantaina. Pacers kukisti New York Knicksin 82-71 ja siirtyi NBA:n Itäisen konferenssin välieräsarjassa johtoon voitoin 2-1. Joukkueet kohtaavat uudestaan Indianapolisissa tiistaina. Indiana on voittanut kaikki kevään neljä playoff-kotiotteluaan.
Indiana lähti ratkaisevalle karkumatkalle kolmannen neljänneksen jälkipuoliskolla. Pacersin 9-0 -pätkä muutti lukemiksi 58-44. New York ei päässyt enää missään vaiheessa kahdeksaa pistettä lähemmäksi.
Kummallakaan joukkueella ei ollut heitto kohdallaan. Indiana upotti pelitilanneyrityksistään 35,0 ja New York 35,2 prosenttia.
– Hyökkäyspäässä meillä ei vaan mikään toiminut. Ei kummallakaan joukkuella. Tämä oli ruma ottelu hyökkäyspelin suhteen, New Yorkin päävalmentaja Mike Woodson manaili NBA:n verkkosivuilla.
New York on yleensä ahkera kolmen pisteen joukkue. Nyt Knicks yritti kaaren takaa vain 11 kertaa ja sai kolme sisään. Indiana laittoi ilmaan peräti 33 kolmosyritystä, joista 10 upposi.
Parketin hahmona hääri Indianan sentteri Roy Hibbert, joka jätti varjoonsa Knicks-kollegansa, Lontoossa olympiakultaa huuhtoneen Tyson Chandlerin. Hibbert saalisti 24 pistettä ja 12 levypalloa.
Viisi kolmosta upottanut George Hill teki Indianalle 17 pistettä. Paul Georgen heitto oli lähes täysin kateissa, mutta hän auttoi muulla tavalla. George sai tilastoihinsa 14 pistettä, kahdeksan levypalloa, kahdeksan syöttöä ja viisi riistoa.
New Yorkin supertähti Carmelo Anthony oli 21 pisteellään vieraiden selvästi tehokkain. Knicksin kokoonpanoon teki paluun sairastuvalla ollut tähtilaituri Amare Stoudemire, joka tosin pelasi vain yhdeksän minuuttia. Stoudemire teki seitsemän pistettä ja nappasi kaksi levypalloa.
Myös Memphis jatkoi kotivoittojen tiellä>/b>
Memphis Grizzlies löi Oklahoma City Thunderin kotonaan 87-81. Ottelusarja on nyt Memphisin eduksi voitoin 2-1. Joukkueet kohtaavat uudestaan maanantaina Memphisissä, missä Grizzlies ei ole vielä hävinnyt kertaakaan kevään pudotuspeleissä.
Memphis johti lähes koko ajan viimeisellä neljänneksellä. Oklahoma City kiri ensin yhden pisteen päähän ja vielä kaksi minuuttia ennen loppua rinnalle Derek Fisherin kolmosen muutettua lukemiksi 81-81.
Oklahoma City ei kuitenkaan saanut enää yhtään pistettä aikaiseksi viimeisen minuutin ja 58 sekunnin aikana. Memphis puolestaan upotti kaikki kuusi vapaaheittoaan ja painui voittoon.
Memphisin ahneimpana hääri espanjalaissentteri Marc Gasol. NBA:n parhaaksi puolustuspelaajaksi tällä kaudella valittu Gasol saalisti 20 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Mike Conley ja Tony Allen heittivät 14 pistettä mieheen.
Oklahoma Cityn supertähti Kevin Durant pussitti 25 pistettä, mutta vain kaksi pistettä viimeisellä neljänneksellä. Kautensa jo päättäneen tähtitakamies Russell Westbrookin paikan Thunderin avausviisikossa perinyt Reggie Jackson teki 16 pistettä.
NBA lauantaina 11.05.2013:
MEMPHIS – OKLAHOMA CITY87-81 (22-18,22-27,22-15,21-21)
Mem: Marc Gasol 20+9 lp, Mike Conley 14+7 lp+6 s, Tony Allen 14, Jerryd Bayless 11, Quincy Pondexter 9, Zach Randolph 8+10 lp
OKC: Kevin Durant 25+11 lp+5 s, Reggie Jackson 16+10 lp, Serge Ibaka 13+10 lp, Kevin Martin 13, Derek Fisher 8
Memphis johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1
INDIANA – NEW YORK82-71 (18-15,18-18,26-20,20-18)
Ind: Roy Hibbert 24+12 lp, George Hill 17, Paul George 14+8 lp+8 s, David West 11+12 lp, Lance Stephenson 8+7 lp
NY: Carmelo Anthony 21, Tyson Chandler 9, J.R. Smith 9, Iman Shumpert 8+10 lp, Kenyon Martin 8+7 lp, Amare Stoudemire 7, Raymond Felton 6
Indiana johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1
































