Suomen koripallomaajoukkueen luottomiehiin tänä kesänä noussut Gerald Lee Junior käynnistää ammattilaisuransa Italian kakkosliigassa pelaavan Snaidero Udinen paidassa. UU-Korihaiden kasvatti ja pääsarjalegenda Gerald Leen poika on solminut italialaisseuran kanssa pelikauden 2010-11 kattavan sopimuksen.
22-vuotias ”Junnu” Lee valmistui viime keväänä Old Dominionin yliopistosta neljän vuoden opintojen jälkeen. Kesän Lee vietti Suomen edustusasussa. Maajoukkuekapteeni Hanno Möttölän loukkaantumisen myötä Lee sai ylimääräistä vastuuta kannettavakseen. Hän päätti EM-karsintasavotan hienosti tehtailemalla uudeksi maaotteluennätyksekseen 24 pistettä Latviaa vastaan.
Hyvät otteet ylipistokentillä ja Suomi-paidassa poikivat tarjouksia Italian lisäksi mm. Espanjasta ja Serbiasta.
– Italian kakkosliigaa suositeltiin minulle paitsi hyvänä sarjana myös ponnahduslautana. Sarjassa pelaa monta tuttua pelaajaa, joita vastaan olen pelannut yliopistokentillä, Lee kertoo.
– Suurella innolla ja mielenkiinnolla odotan ammattilaisuran alkua. Se tulee varmasti olemaan erilaista kuin yliopistokoripallo. Toivottavasti meille tulee hyvä kausi ja voitamme mahdollisimman paljon otteluita, jatkaa Lee.
Viime kaudella Snaidero Udine sijoittui 16-joukkueisessa Italian kakkosliigan runkosarjassa seitsemänneksi.
Tuoreen sopimuksen myötä Leestä tuli jo neljäs Suomen maajoukkuemies, joka pelaa Italiassa ensi kaudella. Myös Petteri Koponen (Virtus Bologna), Tuukka Kotti (Naturhouse Ferrara), Teemu Rannikko (Cimberio Varese) ansaitsevat leipänsä saapasmaassa.































