Isäntämaa Brasilia kukisti keskiviikkona Confederations Cupin toisessa ottelussaan Meksikon 2-0. Brasilia varmisti voittonsa myötä paikan välieriin.
Neymar vei Brasilian johtoon näyttävällä maalilla ottelun yhdeksännellä minuutilla. Jo viimeisteli loppunumerot Neymarin esityöstä toisen jakson lisäajalla.
Brasilia löi avausottelussaan Japanin 3-0. Valmentaja Luiz Felipe Scolari on tyytyväinen Brasilian tuloksiin tähän mennessä.
– Tähän mennessä kaikki on mennyt kuten toivoimme, ainakin tuloksien valossa, Scolari totesi Kansianvälisen jalkapalloliiton FIFA:n verkkosivuilla.
Vaikka tulokset ovat olleet hyviä, ei keskiviikon ottelu ollut täydellinen.
– Meillä oli hieman vaikeuksia. Toisella puoliajalla ottelu oli tasainen ja Meksiko loi muutamia vaarallisia paikkoja, Scolari jatkoi.
Scolari näkee kuitenkin tulevaisuuden kirkkaana.
– Meidän pitää vielä työstää muutamia asioita, mutta haluaisin korostaa tämän ryhmän henkeä, yhtenäisyyttä ja voimaa. Olemme rakentamassa vahvaa ja merkittävää joukkuetta.
Meksikon valmentaja Jose Manuel de la Torre manaili viimeistelykyvyn puutetta.
– Hallitsimme suurinta osaa ottelusta, mutta emme osoittaneet viimeistelyyn ja tasoitukseen vaadittavaa häikäilemättömyyttä. Meiltä puuttuu se viimeinen kosketus.
Brasilia ja Italia ratkaisevat A-lohkon voiton keskinäisessä kohtaamisessaan lauantaina. Meksiko ja Japani ottavat mittaa toisistaan samana päivänä.































