Barcelonan junioriakatemiasta 16-vuotiaana Englantiin ja Arsenaliin siirtynyt ja siellä maailman huipulle noussut Cesc Fabregas, 26, kertoo kehittyneensä yhä pelaajana toissa kesäisen kasvattajaseuraansa paluun jälkeen.

Mies ei ole noussut Barcelonassa ehdottomien avauspelaajien joukkoon, mutta on koko ajan nostamassa rooliaan niin seurassaan kuin myös Espanjan maajoukkueessa. Fabregas, joka kantaa maajoukkueessa 10-paitaa, pelasi joukkueensa avauskokoonpanossa Confederations Cupin avauspelissä, missä Uruguay kaatui 2-1-lukemin.

– Pelasimme hyvin. Ottelu oli kokonaisvaltainen suoritus. Hyvä aloitus antaa aina itseluottamusta tulevaa varten, Fabregas kertoi FIFA.com:lle.

Mies ei kuulunut vielä Arsenalin aikoihin Espanjan runkomiehiin, vaikka toki on ollut maajoukkueringissä edelliset kahdeksan vuotta. Nyt tilanne näyttää jo toiselta.

– Paluu Barcelonaan oli tärkeä askel minulle, koska joukkueen pelisysteemi ja pelaaminen absoluuttisten huippujen kanssa pakottaa kehittymään seuraavalle askeleelle.

Espanja jatkaa pelejään torstaina lohkon pikkumaata Tahitia vastaan. Lohkon kärjessä kierroksen jälkeen ovat Nigeria ja Espanja voittojensa ansiosta.