Euroopan jalkapalloliitto Uefa on hyväksynyt Gibraltarin täysjäsenekseen. Gibraltarinjäsenhakemus hyväksyttiin äänestyksessä, eikä yksikään maa äänestänyt vastaan tai tyhjää. Hyväksynnän myötä Espanjan rannikolla sijaitseva noin 30000 asukkaan brittiläinen territorio voi osallistua vuoden 2016 EM-kisojen karsintaan.

Uefan puheenjohtaja Michel Platini vahvisti lisäksi, ettei Espanjaa ja Gibraltaria tulla peluuttamaan samoissa karsintalohkoissa.

– Gibraltar ei pelaa karsintaotteluita Espanjan kanssa. Tilanne on sama kuin Armenian ja Azerbaidzhanin välillä, Platini kertoi BBC:n verkkosivuilla.

Gibraltar pyrki Uefan jäseneksi jo vuonna 2007, jolloin sen hakemus hylättiin kiistanalaisesti.Espanja vastusti Gibraltarin jäsenyyttä, ja uhkasi boikotoida kaikkia kilpailuja, joihin piskuinenterritorio osallistuisi. Tuolloin järjestetyssä äänestyksessä Uefan 52 jäsenliitosta vain kolmeäänesti Gibraltarin jäsenyyden puolesta.