Kamerunin jalkapalloliitto on tiedottanut pestanneensa saksalaisen Volker Finken maan A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Finke korvaa Jean-Paul Akonon, joka toimii jatkossa Finken apuvalmentajana. Finken tavoitteena on luotsata Kamerun vuoden 2014 MM-kisoihin Brasiliaan.
Finke, 65, on valmentanut urallaan seurajoukkueita Saksassa ja Japanissa. SC Freiburgia hän valmensi peräti 16 kauden ajan 1991-2007. Viimeksihän valmensi FC Kölniä 2011.
Kamerun johtaa Afrikan MM-karsintalohkoaan. Kesäkuussa se pelaa karsintaottelut Togoa ja Kongon demokraattista tasavaltaa vastaan ja voitot veisivät Kamerunin jatkokarsintoihin.
Kamerun voitti Afrikan mestaruuden viimeksi 2000 ja 2002 sekä olympiakultaa Sydneyssä 2000. Vuoden 1990 MM-kisoissa Kamerun eteni sensaatiomaisesti puolivälieriin, kun melkein nelikymppinen Roger Milla ihastutti maaleillaan. Sen jälkeen Kamerun on pelannut MM-kisoissa 1994, 1998, 2002 ja 2010, mutta taival on aina päättynyt alkulohkoon.
































