Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue päätti EM-karsinnat voittoisasti lyömällä tiistaina Helsingissä Liechtensteinin 3-0. Suomi ratkaisi ottelun ensimmäisellä puoliajalla, jonka aikana Akseli Pelvas ja Teemu Pukki maalasivat Suomen 2-0 johtoon. Riku Riski viimeisteli Suomen kolmannen maalin 61. minuutilla.
Kahdeksasta ottelustaan Suomi voitti kolme, mutta jatkopaikka ei ollut lähelläkään. Lohkovoittaja Hollannista Suomi jäi 11 pistettä ja lohkokakkonen Espanja on Suomea kuusi pistettä edellä ennen viimeistä otteluaan. Mikäli Espanja voittaa Puolan tai ottelu päättyy tasan, sijoittuu Suomi lohkossa kolmanneksi Puolan edelle.






























