Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahti Otto Fredrikson luottaa, että Huuhkajat pystyy tarjoamaan kunnon vastuksen Hollannille tiistai-illan EM-karsintaottelussa.

MM-finaalissa pelannut Hollanti lähtee otteluun selkeänä suosikkina. Fredriksonin mukaan Suomen joukkueessa on kuitenkin aimo annos revanssihenkeä perjantain Moldova-tappiosta.

– Paineet ottelussa ovat kaikki Hollannilla ja on kiva lähteä otteluun, kun kukaan ulkopuolinen ei odota meiltä mitään. Kohdistamme itse itseemme kaikki odotukset, suomalaisvahti kertoo Palloliiton nettisivuilla.

– Jos kaikki onnistuvat pelaamaan hyvin, niin mielestäni meillä on hyvät mahdollisuudet kiusata Hollantia.

Fredrikson sai tällin olkapäähänsä Moldova-ottelussa, minkä vuoksi hän jätti kesken sunnuntain harjoitukset. Hän on kuitenkin pelikunnossa Hollanti-koitoksessa.

– Vanha vamma vähän ilmoitti itsestään. Oli parempi jättää sunnuntain harjoitukset kesken, ettei riskeeraa mitään.