Teemu Pukki on tehtaillut jalkapallon Englannin Valioliigassa yhä tukevammin jumboksi jämähtäneelle Norwichille 11 maalia. Pukin viimeisimmästä pelitilannemaalista on tosin jo aikaa. Se syntyi joulukuussa.

Pukki on tehnyt tämän vuoden puolella kaksi osumaa rangaistuspotkuista, mutta Norwichin saksalaisen päävalmentaja Daniel Farken usko ei ole horjunut missään vaiheessa Huuhkajahyökkääjään, päinvastoin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Teemu on minulle epäilemättä yksi liigan parhaista ja en ole huolissani, että hänellä on ollut jakso, jonka aikana hän on hukannut paikkoja, Farke toteaa Eastern Daily Press-lehdelle.

– Uskomme täysin häneen, eikä hänen tarvitse todistaa mitään minulle, Farke jatkaa painokkaasti.

Farke alleviivaa samalla Pukin merkitystä koko kauden pulassa olleelle nousijajoukkueelle.

– Hän on tehnyt 11 maalia tässä liigassa joukkueelle, joka on sarjassa sijalla 20 ja joka ei luo paikkoja, kuten esimerkiksi Manchester City. Hän on tärkeä meille.

Farke muistuttaa, että myöskään maailmanluokan tähdet eivät ole erehtymättömiä.

– Jos katsot Liverpool-peliä, ja jos katsot Manea (Sadio), hän oli uskomaton käyttäessään ainoan maalipaikkansa hyödykseen, mutta voit olla varma, että myös hän on missannut kauden aikana paikkoja. Kun katsot Firminoa (Roberto) siinä ottelussa, hän missasi uskomattoman paikan ja häntä pidetään yhtenä liigan parhaimmista hyökkääjistä tällä hetkellä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Uusi yrittäjä aloittaa – edessä on suomifutiksen huipputärkeä ottelu (FutisUutiset.fi)