Bayern Münchenin Thomas Müller on yksi joukkueensa neljästä pelaajasta, joka on ollut mukana Bayernin kahdessa edellisessä, tappioon päättyneessä, finaalissa. Viime keväänä Chelsea oli parempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen ja keväällä 2010 puolestaan Inter Milan kellisti saksalaisseuran.

Sanooko kolmas kerta toden? Ainakin kokemus on Bayernin puolella ja Müller kertoo osaavansa jo suhtautua viileämmin finaaliin.

– En tunne oloani yhtä hermostuneeksi kuin kahden edellisen finaalin alla. Tämä on normaali Mestarien liigan ottelu. Toki menen kananlihalle jossain vaiheessa, mutta se on tarpeen. Tiedämme, mikä on panoksena, 23-vuotias, mutta kokenut Müller kertoi UEFA.com:ssa.

Bayern lähti viime vuonna suosikkina Chelseaa vastaan, mutta puolustusvoittoisesti pelanneen lontoolaisryhmän taktiikka toimi ja onneakin oli matkassa. Müller vakuuttaa, että viime vuoden painajaiset eivät nouse mieliin enää tässä ottelussa.

– Viime vuoden finaalilla ei tule olemaan negatiivista vaikutusta vaan positiivinen, koska olemme motivoituneita voittamaan. Ehkä olemme jopa normaaliakin tarkempia valmistautumisessamme. Luulen, että viime vuoden tappio vain vahvisti meidän aistejamme.

Mestarien liigan finaalia FC Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin välillä pelataan lauantai-iltana klo 21.45 alkaen Wembleyn stadionilla Lontoossa.