Jalkapallon Valioliigan kausi 2012/13 saatiin sunnuntaina päätökseen täydenottelukierroksen myötä. Mestaruuden jo hyvän aikaa sitten varmistanut ManchesterUnited päätti kautensa 5-5 -tasapeliin West Bromin vieraana. West Bromin sankarioli hattutempun iskenyt Romelu Lukaku. Maalin makuun ottelussa pääsi myös ManU:nRobin van Persie, ja hän vei liigan maalikuninkuunden 26 osumallaan.
Kakkoseksi sijoittuneen Manchester Cityn kausi päättyi 2-3 -tappioon Norwichille.Norwichin voittomaalista vastasi Jonathan Howson. Chelsea varmisti kolmannen sijansaja paikan ensi kauden Mestarien liigan lohkovaiheeseen manchesterilaisjoukkueidenseuraksi kaatamalla kotonaan Evertonin 2-1. Voittomaalin iski vartti ennenloppuvihellystä Fernando Torres. Everton sijoittui taulukossa kuudenneksi.
Arsenal varmisti neljännen sijan ja paikan Mestarien liigan karsintaan niukalla 1-0-vierasvoitolla Newcastlesta. Ottelun ainoaksi jääneen maalin viimeisteli toisen jaksonalussa Laurent Koscielny. Tottenham voitti Gareth Balen viime hetken osumallakotonaan Sunderlandin 1-0, mutta jäi sarjataulukossa pisteen erolla viidenneksi. Ensikaudella Tottenham pääsee europeleihin mukaan Eurooppa-liigan karsintavaiheeseen.
Liverpool päätti kautensa 1-0 -voitolla sarjajumboksi jääneestä Queens ParkRangersista. Maalintekijänä kunnostautui Philippe Coutinho. SarjataulukossaLiverpool päätyi seitsemänneksi, QPR puolestaan putoaa ensi kaudeksi Mestaruussarjaan.
West Ham menetti kertaalleen kahden maalin johtonsa, mutta nappasi lopulta 4-2 -voitonReadingista. Kevin Nolan iski West Hamille hattutempun. Reading jäi sarjataulukossatoiseksi viimeiseksi ja putoaa ensi kaudeksi Mestaruussarjaan. West Hamin loppusijoituson kymmenes.
Kolmas Mestaruussarjaan putoava joukkue on 18. sijalle jäänyt Wigan, joka päättikautensa 2-2 -tasapelillä Aston Villan kanssa. Aston Villa on lopullisessa taulukossa15:s. Tasapeliin päädyttiin myös Southaptonin ja Stoken välisessä mittelössä, jokapäättyi lukemin 1-1. Fulham puolestaan haki 3-0 -vierasvoiton Swanseasta.
Valioliigan päätöskierros 19.5.
Chelsea – Everton 2-1 (1-1)
1-0 Mata (7)
1-1 Steven Naismith (14)
2-1 Fernando Torres (76)
Liverpool – Queens Park Rangers 1-0 (1-0)
1-0 Philippe Coutinho (23)
Manchester City – Norwich 2-3 (1-1)
0-1 Anthony Pilkington (26)
1-1 Jack Rodwell (29)
1-2 Grant Holt (55)
2-2 Jack Rodwell (59)
2-3 Jonathan Howson (65)
Newcastle – Arsenal 0-1 (0-0)
0-1 Laurent Koscielny (52)
Southampton – Stoker 1-1 (0-0)
0-1 Peter Crouch (47)
1-1 Rickie Lambert (57)
Swansea – Fulham 0-3 (0-1)
0-1 Alexander Kacaniklic (22)
0-2 Dimitar Berbatov (77)
0-3 Urby Emanuelson (90+3)
Tottenham – Sunderland 1-0 (0-0)
1-0 Gareth Bale (89)
West Brom – Manchester United 5-5 (1-3)
0-1 Shinji Kagawa (6)
0-2 oma maali (9)
0-3 Alexander Buttner (30)
1-3 James Morrison (40)
2-3 Romelu Lukaku (50)
2-4 Robin van Persie (53)
2-5 Javier Hernandez (63)
3-5 Romelu Lukaku (81)
4-5 Youssouf Mulumbu (81)
5-5 Romelu Lukaku (86)
West Ham – Reading 4-2 (2-0)
1-0 Kevin Nolan (23)
2-0 Ricardo Vaz Te (34)
2-1 Garath McCleary (53)
2-2 Adam Le Fondre (55)
3-2 Kevin Nolan (79)
4-2 Kevin Nolan (87)
Wigan – Aston Villa 2-2 (2-1)
0-1 Darren Bent (5)
1-1 Emmerson Boyce (21)
2-1 oma maali (45)
2-2 Ron Vlaar (60)
Lopullinen sarjataulukko 2012/13:
Manchester Utd 38 28 5 5 86-43 89Manchester City 38 23 9 6 66-34 78Chelsea38 22 9 7 75-39 75Arsenal38 21 10 7 72-37 73Tottenham 38 21 9 8 66-46 72Everton38 16 15 7 55-40 63Liverpool 38 16 13 9 71-43 61West Brom 38 14 7 17 53-57 49Swansea38 11 13 14 47-51 46West Ham 38 12 10 16 45-53 46Norwich38 10 14 14 41-58 44Fulham38 11 10 17 50-60 43Stoke38 9 15 14 34-45 42Southampton 38 9 14 15 49-60 41Aston Villa 38 10 11 17 47-69 41Newcastle 38 11 8 19 45-68 41Sunderland 38 9 12 17 41-54 39Wigan38 9 9 20 47-73 36Reading38 6 10 22 43-73 28QPR38 4 13 21 30-60 25































