Entinen Veikkausliigatähti ja maajoukkuehyökkääjä Mika Kottila myöntää Betssonin kolumnissaan arvioineensa väärin TPS:n. Turkulaisjoukkue on ottanut kaksi voittoa ja on noussut sarjataulukossa jo kolmanneksi.
Kottila: Anteeksi TPS!
Olen lapioinut aika urakalla sitä itseään turkulaisten niskaan viime viikkoina. Nyt taitaa olla kuitenkin kiitosten aika. Kaksi melkoisen komeaa voittoa putkeen kruununa HJK:n vuosikausien kotitaian murtaminen osoittavat, että Rapan jengillä alkaa olla melkoinen draivi päällä. Pitääkö se, onkin eri juttu.
Vaikka HJK:n häviössä ei ole seliteltävää, täytyy hieman kyseenalaistaa Teemu Tainion punaista korttia. Onko Teme muka sellainen pelaaja, joka tekisi moista vahingoittamistarkoituksessa? Kovaa Teme pelaa, mutta ei mielestäni koskaan sikaa. Kortin taakse ei voi kuitenkaan mennä, Tepsi otti hienon voiton, ja tiedän kokemuksesta, kuinka paljon pitkän putken katkeaminen sapettaa. Lisätiedot voi kysyä vaikka Febi Marjamaalta.
Härkäviikot
Liigassa pelataan todella kovaan tahtiin ennen maaottelutaukoa. Tämä näkyy varmuudella myös tiettyjen joukkueiden otteissa. RoPSin vuoristorataryhmä on saanut hieman tilkittyä alakertaansa. Kahdessa viime ottelussa vain yksi omiin on hyvä saavutus. Interille ei voi helppoa matkaa napapiirille luvata. Muistakaa, että RoPS on aina ottanut ja tulee ikuisesti ottamaan pääosan pisteistä kotikentältä.Avaan pelin lopputuloksen yhtälöllä: Muovi+ Rovaniemen hornankattila =kotivoitto.
Lahti ja Jaro pyrkivät molemmat pelaamaan oikeaa futista, mikä on hieno juttu. Jaro voittaa kaudessa keskimäärin 2-3 peliä vieraissa, eikä Lahdesta pinnoja ole tulossa. Jeppikseen on luvassa pitkä kotimatka takareidet tukossa.
IFK:n pelit näyttävät lepäävän lähes täysin tietyn herra Forsellin harteilla. Se alkaa pikku hiljaa näkyä. Vaikka Honka tekisi mitä, se pelaa jostain syystä aina kauden alut, kyllä, päin honkia. Kun kesäkuu lähestyy, alkaa espoolaisten peli aina parantua, niin näyttää käyvän nytkin. Vemppa-osastolta on saatu uusia ukkoja kehiin, joten uskon Hongan vievän voiton tällä kertaa.
Keskisen Suomen paikallisessa kohtaavat JJK ja KuPS. Tämä matsi merkitsee Jyväskylässä paljon enemmän kuin Kuopiossa. Siksi odotankin JJK:n syttyvän vahvasti peliin ja nappaavan kauden avausvoiton liigassa. Cupissa JJK haki jatkopaikan Vaasasta, joten vähitellen Martosen nippu alkaa kapuamaan kohti keskikastia.
Paljon on siis peleja takana ja neljä täyttä rundia on vielä pelaamatta ennen taukoa. VPS:aa on vielä työllistänyt Suomen cup, joten hapot jaloissa joutuvat pohjalaiset stadiin tulemaan. Jos VPS lähtee vain puolustamaan ja pyrkii pelkkiin vastahyökkäyksiin, se kuluttaa itsensä piippuun ensimmäisellä jaksolla. HJK:n rinki on sen verran laaja, että materia tulee nappaamaan selvän voiton hengestä.































