
Lahden Pelicansin taival jääkiekon Champions Hockey Leaguessa päättyi tiistaina. Pelicans jäi D-lohkossa jumbosijalle.
Pelicansin mahdollisuudet jatkopaikkaan olivat ennen ottelua täysin teoreettiset. Lahtelaiset olivatkin jättäneet useita avainpelaajia kotiin ja antoivat nuorille tilaisuuden Valko-Venäjällä Yunost Minskiä vastaan.
– Tiedettiin mitä on saavutettavaa ja saavutettavaa oli se, että tyylikkäästi tehdään tarina ja lyödään kannet kiinni CHL:stä. Hienoja juttuja nähdä tätä erilaista maailmaa ja kulttuuria ja erilaista jääkiekkoa. Pelissä oli kaikennäköistä kulttuuria. Vastustaja pelasi paineella voitosta ja kaikki halusi, että ne voittaa, paitsi me. Tämmöiseen kulttuuriin kun tulee, niin pitää olla päättäväinen. Luonne kasvaa. Yrittää parhaansa yhdessä, sitten siitä tulee jotain. Periaatteessa tämä oli merkityksetön ottelu, mutta se ei ollut merkityksetön pelaajille. Pelaamisen riemua, Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen filosofoi CHL:n tiedotteessa.
Pelicans kukisti Yunostin voittolaukauskilpailun päätteeksi 3-2. Vieraiden Severi Lahtinen, Artturi Toivola ja Aleksi Mustonen laittoivat kaikki rankkarinsa sisään.
– Eilen kun matkaan lähdettiin, niin rakennettiin matkalle tarina ja sitouduttiin siihen tarinaan. Sovittiin, että lähdetään tänne avoimin silmin, ennakkoluulottomasti näkemään uutta kulttuuria, erilaisia pelejä. Sillä mentaliteetilla, että me heittäydytään ihan täysillä. Pelataan toinen toiselle ja ilman paineita nuorella joukkueella. Onnistuttiin siinä tarinassa. Tärkeitä juttuja tällaiset pelaajien kehitykselle. Kyllähän ne muistaa tämän ja se kuuluu heidän henkilökohtaiseen tarinaan pienessä mittakaavassa ja luo arkeen pieniä piristyksiä, Nieminen sanoi.