Puolustaja Olli Määtän edustama London Knights jatkaa taistelua Kanadan pääjunioriliigojen lopputurnuksessa eli Memorial Cupissa. London jyräsi torstaina turnausisäntä Saskatoon Bladesin 6-1.
Ontarion junoriliigan mestarina turnaukseen päässyt London eteni voitollaan Memorial Cupin välierään, jossa se kohtaa WHL-liigan mestarin Portland Winterhawksin. Quebecin junioriliigan mestari Halifax Mooseheads pääsi alkusarjan ykkösenä suoraan finaaliin.
London oli hävinnyt tiistaina Halifaxille murskalukemin 2-9, mutta tuosta nöyryytyksestä ei ollut jäänyt pahoja henkisiä arpia. Bo Horvat vei Knightsin 1-0 -johtoon rangaistuslaukauksella jo kolmen minuutin pelin jälkeen.
London kasvatti etumatkaansa toisen erän puolivälin jälkeen Seth Griffithin pujoteltua hienosti Blades-puolustuksen läpi ylivoimalla. Määttä oli toisena syöttäjänä Griffithin osumassa. Chris Tierney teki 3-0 -maalin Maxi Domin hienosta tarjoilusta vain 49 sekuntia myöhemmin.
Kamppailu muuttui murskajaisiksi päätöserän alussa Londonin tehtyä kolme maalia 66 sekunnin sisään. Puolustaja Nikita Zadorovin 6-0 -osuma päätti Saskatoonin tähtivahti Andrei Makarovin iltapuhteen.
Välierä pelataan perjantaina. Finaali on ohjelmassa sunnuntaina.































