Jääkiekon MM-kisojen loppuottelussa kohtaavat Sveitsi ja Ruotsi. Sveitsi eteni historiallisella tavalla finaaliin kaatamalla toisessa välierässä USA:n 3-0. Sveitsin edellinen MM-mitali on pronssi vuodelta 1953, jolloin MM-turnauksessa ei vielä pelattu pudotuspelejä.
1. erä: Gibson piti USA:ta pystyssa Sveitsin vyöryttäessä
Sveitsi aloitti ottelun terävästi ja painoi peliä USA:n päätyyn. Julian Walker kilauttelijo reilun minuutin pelin jälkeen John Gibsonin vartioiman USA:n maalin ylärimaa, ja hetkeämyöhemmin maalille saatiin hirvittävä mylläkkä. Gibson kuitenkin löysi kiekon lihakasan altahaltuunsa.
Sveitsi jatkoi hallintaa erän edetessä ja myös Nino Niederreiterille pelattiin maalineteen avopaikka. Kiekko karkasi Niederreiterin lavasta kuitenkin juuri ratkaisevalla hetkellä,eikä hän saanut kunnon vetoa aikaiseksi.
USA sai Sveitsin hirmuisesta painostuksesta hengähdystauon erän puolivälissä, kunPhilippe Furrer passitettiin istunnolle poikittaisesta mailasta. USA:n ylivoimapeliei kuitenkaan lähtenyt toimimaan, ja Walker pääsi jopa laukomaan vaarallisestikohti USA:n maalia alivoimahyökkäyksen päätteeksi.
Sveitsi jatkoi rangaistuksen päätyttyä vyörytystään. USA:n karvauspelikään ei tahtonuttoimia, ja Sveitsi pääsi pommittamaan kohti Gibsonia useampaan otteeseen. USA:n harvatyritykset jäivät vastaiskuihin, eikä kontrolloituja hyökkäyksiä juurikaan saatu aikaan.Kovasta Sveitsin painostuksesta huolimatta avauserä jäi maalittomaksi.
2. erä: Sveitsi punnersi ansaittuun johtoon
Sveitsi jatkoi pirteitä otteita myös toisessa erässä. Peli pyöri pitkälti USA:nkenttäpäädyssä, ja Simon Moser kilautteli USA:n maalitolppaa. Sveitsi pääsi ensimmäistäkertaa kokeilemaan ylivoimaa, kun Aaron Palushaj lähti istumaan kakkosta ryntäämisestä.
Sveitsi pääsi ylivoimansa aikana laukomaan pariin otteeseen, mutta vedot viuhuivat ohi.USA kuitenkin pelasi mallikasta ailivoimaa, ja todella vaaralliset maalipaikat jäivätSveitsiltä luomatta.
Peli eteni rangaistuksen jälkeenkin Sveitsin hallinnassa, ja kiekkoa pyöritettiinUSA:n päädyssä. USA pääsi nousemaan keskialueen yli vain satunnaisesti, ja Sveitsinpuolustus pysäytti hyökkäykset tehokkaasti. Erä ehti lähes puoliväliinsä, ennenkuin USAsai ensimmäisen todella vaarallisen laukauksen kohti Berraa.
Ottelun avausmaali nähtiin viimein heti erän puolivälin jälkeen. Sveitsi karvasi kiekonkeskialueella ja lähti nopeaan vastaiskuun. Martin Plüss tarjoili ylivoimahyökkäyksen jälkeenavopaikan Niederreiterille, joka iski Gibsonin räpylää hipoen Sveitsin ansaittuun 1-0 -johtoon.
Erän loppupuolella USA:kin pääsi pariin otteeseen painamaan peliä Sveitsin päätyyn.Laukaukset eivät kuitenkaan suuntautuneet kohti Sveitsin maalia. Sveitsi lähtivälittömästi USA:n iskujen jälkeen nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kiekot karkailivatlavasta aina ratkaisuhetkillä.
Sveitsillä oli vielä erän loppuhetkillä tuhannen taalan paikka siirtyä kahden maalinjohtoon. Julien Vauclairille pelattiin avopaikka USA:n maalin eteen, mutta USA:n puolustussai viime hetkellä häirittyä häntä sen verran, ettei hän saanut kunnon laukausta aikaseksi.
USA pääsi pelaamaan erän viimeistä minuuttia ylivoimalla, kun Sveitsillä oli liikaapelaajia jäällä. Kunnon kuviota ei kuitenkaan ennen taukosummeria ehditty rakentaa, jotentoiselle erätauolle lähdettiin Sveitsin niukassa 1-0 -johdossa.
3. erä: Sveitsi ei antanut USA:n yllättää
USA pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla. Sveitsi pelasi jälleen mallikasta alivoimaa,eikä USA saanut pakkopeliään missään vaiheessa kulkemaan. Tasaviisikoilla pelattaessa USAsai luotua pientä painetta Sveitsin päätyyn, mutta Sveitsi pääsi lopulta pelaamaan ylivoimaa, kunJacob Trouba joutui Sveitsin vastahyökkäyksen pääteeksi ottamaan jäähyn huitomisesta.
USA pelasi mainiota alivoimaa, mutta Sveitsi painoi väkisin pelin USA:n maalille.Gibson esitti jälleen huikean torjunnan, jonka jälkeen maalille saatiin aikaan melkoinenmylläkkä. Ryan Carter siirsi tilanteessa tahallaan maalia, joten Sveitsi pääsi pelaamaanhetken kahden miehen ylivoimaa. Sveitsin ylivoima oli tehotonta, joten USA selvisi alivoimastaanilman uutta takaiskua.
Heti rangaistuksen päättymisen jälkeen USA pääsi nousemaan vaaralliseen hyökkäykseen, muttaBerra esitti kaksi komeaa torjuntaa. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Jeff Petryllekaksiminuuttinen estämisestä, ja Sveitsi pääsi jälleen pelaamaan ylivoimaa.
USA pelasi kuitenkin jälleen komeaa alivoimaa, eikä Sveitsi saanut pakkopeliään missäänvaiheessa pyörimään. Gibsonia kohti saatiin aikaiseksi yksi tulinen kuti, jonka mies kuitenkinnappasi varmasti hanskaansa.
Sveitsi siirtyi erän puolivälin jälkeen kahden maalin karkumatkalle. Moser antoi tarkanpoikkikentän avauksen Walkerille, joka pääsi rauhassa lataamaan 2-0 -johtomaalin komeallakudilla.
Sveitsi ei ryhtynyt peruuttelemaan kahden maalin johtoasemassaan, vaan jatkoi aktiivistakarvauspeliään. USA viritteli vielä kiriä erän viimeisinä minuutteina, mutta Berra esittipari todella tärkeää torjuntaa. Gibson otettiin maaliltaan pois reilut kaksi minuuttiaennen loppusummeria, mutta Sveitsi puolusti vimmatusti. Ottelun lopullinen niitti saatiinajassa 59.41, kun Reto Suri karkasi viimeistelemään loppulukemat 3-0:aan tyhjään maaliin.
Sveitsi kohtaa sunnuntaina klo 21.30 alkavassa loppuottelussa Ruotsin. USA taistelee Suomen kanssapronssimitaleistä klo 17 alkavassa ottelussa.
Jääkiekon 2. MM-välierä, lopputulos:
Sveitsi – USA 3-0 (0-0,1-0,2-0)
30.01 1-0 Nino Niederreiter (Martin Plüss)
50.11 2-0 Julian Walker (Simon Moser, Philippe Furrer)
59.41 3-0 Reto Suri (Nino Niederreiter)
Maalivahdit:
SUI: Reto Berra 9+7+11
USA: John Gibson 18+5+5































