Olli Jokinen jysäytti pienen uutispommi voitokkaan pronssiottelun jälkeen. Hyökkääjä ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa Vancouverin olympiaturnaukseen.

– Maajoukkueura saa nyt jäädä. Nuoremmat pelaajat saa tulla pelaamaan, Jokinen sanoi.

– Pari vuotta olen miettinyt tätä ja tämän turnauksen aikana asia vahvistui, hän lisäsi.

Jokinen kertoi, että hän haluaa tulevina vuosina keskittyä täysin NHL-peleihin. New York Rangersia edustava Jokinen kiisti, että hän olisi kyllästynyt neloskentän rooliin, johon hän putosi Vancouverin kisojen aikana.

– Ei tässä ole mitään draamaa tai kriisin aihetta, Jokinen kertoi.

– Maajoukkue on aina ollut kunnia-asia. Seuraavat olympialaiset on vasta neljän vuoden päästä ja MM-kisoissa olen kiertänyt jo niin monta vuotta, että nyt on nuorempien aika.

Kaksi maalia pronssiottelussa Slovakian verkkoon iskenyt Jokinen antoi arvoa Vancouverissa saavutetulle mitalille. Se ei kuitenkaan ole hänen tähänastisen uransa kohokohta.

– Nuorten maailmanmestaruus, on aina hienoa lopettaa mestaruuteen, Jokinen vastasi kysyttäessä hänen tärkeintä saavutustaan.

Jokinen, 31, ei aio pyörtää päätöstään.

– Jos mä sanon jotain, se pitää. Tämä ei ollut mikään yhden tai kahden illan päätös.

– Mutta huipputasolla pelaaminen ei mulla lopu. Mä olen parhaassa iässä ja vielä on tavoite pelata kuusi tai seitsemän vuotta NHL:ssä, Jokinen sanoi.

Jokinen teki arvokisadebyyttinsä jo 18-vuotiaana Leijonien kotikisoissa vuonna 1997.

Toni Heinonen, Vancouver