
Suomalaispuolustaja Ville Heinola on aloittanut vakuuttavasti uransa jääkiekkoliiga NHL:ssä, mutta nyt hän on yllättäen joutunut katsomoon jo kahdessa perättäisessä ottelussa.
Heinola on ehtinyt pelaamaan tällä kaudella NHL:ssä viisi ottelua tehoilla 1+2=3. Kaksi edellistä ottelua Heinola on kuitenkin viettänyt katsomossa.
Jets ei ole tiedottanut loukkaantumisesta, joten ilmeisesti Heinola on sivussa puhtaasti pelillisistä syistä.
Toimittaja Frank Seravalli otti kantaa asiaan Twitterissä. Seravalli sanoo, ettei nuoren lupauksen ole fiksua istua katsomossa. Hän tarvitsee pelejä kehittyäkseen.
– Jets varmasti haluaisi hänen pelaavan Manitoba Moosessa, mutta hän voi palata myös Suomeen, Seravalli kirjoitti.
Mikäli Heinola palaisi SM-liigaan ja Lukkoon, saisi nuorukainen ainakin reilusti vastuuta. Se olisi luonnollisesti viisaampaa kehityksen kannalta.
Ville Hirvonen