Pudotuspelien ulkopuolelle jäävästä Anaheim Ducksista tuli perjantaina jääkiekon NHL-liigan ensimmäinen joukkue, jonka kausi on paketissa. Kaikki muut 30 joukkuetta pelaavat runkosarjan päätöspäivänä lauantaina.

Anaheim kukisti runkosarjan viimeisessä ottelussaan naapurijoukkue Los Angeles Kingsin kotonaan 5-2. Ducks voitti viimeisestä 17 ottelustaan 11.

– Tiedän, että emme ole pudotuspeleissä ja se on surullista, mutta ainakin pelasimme oikein viimeiset 20-25 ottelua, Anaheimin apuvalmentaja Mark Morrison totesi seuran verkkosivuilla.

Anaheim on ennen runkosarjan päätöspäivää Läntisessä konferenssissa sijalla 13 eli kolmanneksi viimeisenä. Playoff-paikkaan on tällä hetkellä eroa 10 pistettä.

Anaheim jää pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäisen kerran sitten kevään 2012 ja vasta kolmannen kerran kokonaan pelaamatta jääneen kauden 2004-05 jälkeen.

– Se (merkityksettömien otteluiden pelaaminen) on vaikein asia urheilussa. Olemme tottuneet pääsemään pudotuspeleihin ja niihin loppusuoran vetoihin, joissa olemme taistelleet playoff-paikoista. Kun olimme (tällä kaudella) ulkona jo aikaisesessa vaiheessa ja kaukana takana, niin on rankkaa pelata jääkiekkoa kauden lopussa, Anaheimin kapteeni Ryan Getzlaf sanoi.

Anaheimille tuo toivoa tulevaisuuteen muutaman nuoren hyökkääjän positiiviset esitykset. Sellaiset nimet kuin Troy Terry, Sam Steel, Max Jones, Daniel Sprong, Maxime Comtois ja Isac Lundeström ovat lähitulevaisuudessa Ducks-hyökkäyksen vakiokalustoa.

– Eihän sitä koskaan halua jäädä pudotuspelien ulkopuolelle, mutta kun niin käy, niin voimme ainakin tuoda joitakin nuoria poikia ylös (NHL:ään) ja antaa heille kokemusta. Sillä tavalla he tietävät (ensi syksyn) harjoitusleirillä mitä odottaa, kun he kilpailevat NHL-pelipaikoista, Getzlaf paalutti.

https://twitter.com/AnaheimDucks/status/1114407388281430017

LUE MYÖS: Ebba Andersson joutui paskamyrskyn keskelle – tämän hän nyt halusi sanoa (UrheiluAreena.fi)