Boston Bruins otti etulyöntiaseman jääkiekkoliiga NHL:n loppuottelusarjassa maanantaina. Kotikaukalossaan pelannut Boston kukisti Chicago Blackhawksin 2-0 ja johtaa Stanley Cup -finaalisarjaa nyt voitoin 2-1.

Bostonin veräjänvartija Tuukka Rask pelasi kevään ja NHL-uransa kolmannen playoff-nollapelin. Kaukalon kakkostähdeksi valittu Rask pysäytti kaikki 28 Chicagon laukausta. Blackhawks-vahti Corey Crawfordille merkittiin 33 torjuntaa.

Bostonin aseisiin kuului jälleen myös alivoimapeli, joka jatkoi vahvoja esityksiään. Bruins on nyt selvittänyt peräti 27 peräkkäistä alivoimatilannetta. Boston on viimeksi päästänyt ylivoimamaalin pudotuspelien toisen kierroksen viidennessä ottelussa New York Rangersia vastaan.

Chicago koki takaiskun jo ennen ottelun alkua, kun Marian Hossa loukkaantui lämmittelyssä. Slovakkitähden tilalle pelaavaan kokoonpanoon nostettiin Ben Smith, joka on pelannut tällä kaudella vain yhden runkosarjan ottelun.

Kamppailun ensimmäisen 10 minuutin paras paikka tuli Bostonille. Patrice Bergeron pääsi yrittämään lähietäisyydeltä, mutta Crawford oli tarkkana.

Chicago pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle avauserän puolivälissä, kun Bostonin Kaspars Daugavins tarjosi kyynärpäätä Andrew Shaw´n päähän. Blackhawks ei saanut juuri mitään aikaiseksi.

Daugavins sai kiekon heti tultuaan jäähyaitiosta. Latvialaislaituri intoili kuitenkin ennen pelivälinettä sinisen yli ja potentiaalisesti loistava paikka valui hukkaan.

Chicagon tähtipuolustaja Duncan Keith testasi Raskin räpylän toimivuutta ennen kuin Blackhawks pääsi toisen kerran ylivoimalle. Tällä kertaa syntejään lähti miettimään Bruins-laituri Shawn Thornton.

Keithilla oli yhtäkkiä paljon tilaa, mutta Rask peitti hyvin ja Blackhawksin tähtipuolustaja valitsi syötön, jonka Jonathan Toews ohjasi niukasti ohi.

Boston kehitti alivoimalla kaksi vaarallista paikkaa. Ensin yritti Rich Peverley, mutta Crawfordin patja oli tiellä. Brad Marchand pääsi puolestaan nokikkain Crawfordin kanssa, mutta menetti kiekon hallinnan ratkaisevalla hetkellä.

Bostonin kolmosketju iski toisen erän alussa

Boston siirtyi 1-0 -johtoon toisen erän alussa. Edellisessä ottelussa Bruinsin ratkaisijaksi noussut kolmosketju iski jälleen.

Daniel Paille katkaisi rännikiekon vasemmassa laidassa ja tarjoili Tyler Seguinille, jonka laukauksen Crawford torjui. Chris Kelly kävi taistelemassa kiekon kulmassa ja Paille ohitti Crawfordin.

Heti perään Bostonin kakkosketju järjesti hurjan painostuksen Chicagon päähän. Bergeron, Marchand ja Jaromir Jagr sekä pakkipari Zdeno Chara-Dennis Seidenberg pitivät kiekkoa hyökkäysalueella minuutin ajan, mutta Blackhawks selvisi lopulta säikähdyksellä.

Chicago kävi välillä testaamassa Raskia. Suomalainen pysäytti Toewsin ja Patrick Kanen yritykset. Sen jälkeen Blackhawks ajautui jäähyvaikeuksiin.

Dave Bolland ja Niklas Hjalmarsson joutuivat rangaistusaitioon vajaan kahden minuutin välein. Boston ei osunut 10 sekuntia kestäneellä kahden miehen ylivoimalla, mutta Bolland ei ehtinyt hätiin ennen kuin kiekko oli verkossa. Jagr antoi lättysyötön maalivahdinalueen läpi ja Bergeron laittoi pelivälineen etutolpan kautta sisään.

Jagr nousi syöttömerkintänsä myötä kaikkien aikojen playoff-pistepörssissä viidenneksi. Tshekkiveteraanin saldo on nyt 79+119=197. Jagr oli ohittanut tämän kevään aikana jo aikaisemmin Brett Hullin ja nyt myös puolustajalegenda Paul Coffeyn.

Tolppa pelasti Raskin lopussa

Päätöserässä joukkueet vuorottelivat ylivoimaa. Boston pääsi aloittamaan ylivoimalla Bollandin otettua jäähyn minuutti ennen jälkimmäistä taukoa.

Rangaistusaitiossa vierailivat vielä Bostonin Adam McQuaid ja David Krejci sekä kolmannen kakkosensa saanut Bolland. Loppusekunneilla Marchand ja Shaw innostuivat tappelemaan. Chara ja Chicagon Bryan Bickell saivat myös jäähyt keskinäisestä rähinöinnistä. Charalle tuomittiin tilanteesta tuplakakkonen.

Chicagon Kane ja puolustaja Brent Seabrook pääsivät päätöserässä loistaviin paikkoihin. Kummankin laukaus painui kuitenkin ohi maalin. Raskin nollapelin pelasti lopussa kehikko Bickellin ammuttua tolppaan 45 sekuntia ennen päätössummeria.

Hossan poissaolo ei ollut ainoa muutos Chicagon miehitykseen. Blackhawks oli nostanut hyökkääjä Viktor Stålbergin takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Katsomon puolelle siirtyi Brandon Bollig.

Hossa on Chicagon ainoa sairaslistalainen. Bostonin ryhmästä puuttuu nelosketjun sentteri Gregory Campbell sekä pitkäaikaispotilas Marc Savard.

Joukkueet kohtaavat uudestaan Bostonissa keskiviikkona.

NHL maanantaina (17.06.2013)

BOSTON – CHICAGO2-0 (0-0,2-0,0-0)

1-0 Daniel Paille (Chris Kelly, Tyler Seguin) 22:13
2-0 Patrice Bergeron (Jaromir Jagr, Zdeno Chara) yv 34:05

Maalivahdit
BOS: Tuukka Rask 28 laukausta/28 torjuntaa (10+8+10)
CHI: Corey Crawford 35/33 (11+13+9)

Boston johtaa Stanley Cup -finaalisarjaa voitoin 2-1