Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask loisti joukkueensa voitossa NHL:n pudotuspeleissä sunnuntaina. Rask torjui 35 laukausta, kun kotikaukalossaan pelannut Boston kukisti New York Rangersin 5-2. Bruins johtaa Itäisen konferenssin välieräsarjaa nyt 2-0.

Kaukalon ykköstähdeksi valittu Rask oli parhaimmillaan toisessa erässä, jonka laukaukset merkittiin New Yorkille 16-9. Rangersin tähtivahti Henrik Lundqvistilla ei ollut ykköspäivänsä. Viisi kertaa antautunut Lundqvist torjui 27 laukausta.

New York nousi kahdesti maalin takaa tasoihin, mutta Bruins-pakki Johnny Boychukin tasavajaalla syntynyt 3-2 -osuma kahdeksan minuuttia ennen jälkimmäistä taukoa oli vieraille jo liikaa.

Boychukin osuman syöttänyt Brad Marchand kasvatti Bostonin etumatkaa heti päätöserän alussa. Marchand laittoi kiekon verkkoon Patrice Bergeronin poikittaistarjoilusta.

Milan Lucic viimeisteli loppunumerot kolmannen erän jälkipuoliskolla. Lucic järjesteli paikan David Krejcille, joka epäonnistui. Lucic pääsi kuitenkin itse laittamaan irtokiekon sisään.

Krejci kirjautti tililleen kaksi syöttömerkintää. NHL:n pudotuspelien pistepörssiä johtavan tshekkisentterin saldo on nyt 5+11=16.

Bostonin kahdesta ensimmäisestä maalista vastasivat tulokaspuolustaja Torey Krug ja Gregory Campbell. Loukkaantumisten takia Bruinsin pelaavaan kokoonpanoon noussut Krug sai syöttöpisteen Campbellin osumaan. Hän on nyt kerännyt kahdessa ensimmäisessä NHL:n playoff-ottelussan tehot 2+1.

Rangersin tasoitusmaalit merkittiin kapteeni Ryan Callahanin ja tähtilaituri Rick Nashin nimiin. Molemmat osumat syntyivät vastaiskuista. Callahan karkasi läpiajoon katkaistuaan Bostonin syötön omalla siniviivalla. Nash teki playoff-kevään ensmmäisen maalinsa puolittaisesta läpiajosta.

Rangersin luottopuolustajiin lukeutuva Dan Girardi haluaa varmasti unohtaa sunnuntai-illan nopeasti. Girardi oli jäällä kaikkien Bostonin viiden maalin aikana ja sai plusmiinustilastoonsa lukeman -4.

Ottelusarja siirtyy nyt Rangersin Madison Square Gardeniin, jossa pelataan tiistaina ja torstaina.

BOSTON – NY RANGERS5-2 (1-1,2-1,2-0)

1-0 Torey Krug (Nathan Horton, David Krejci) 5:28
1-1 Ryan Callahan 8:01
2-1 Gregory Campbell (Torey Krug, Adam McQuaid) 22:24
2-3 Rick Nash (Mats Zuccarello, Dan Girardi) 23:20
3-2 Johnny Boychuk (Brad Marchand, Patrice Bergeron) 32:08
4-2 Brad Marchand (Patrice Bergeron, Matt Bartkowski) 40:26
5-2 Milan Lucic (David Krejci, Dougie Hamilton) 52:39

Maalivahdit
BOS: Tuukka Rask 37 laukausta/35 torjuntaa
NYR: Henrik Lundqvist 32/27

Boston johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0