Philadelphia Flyersin epätoivoinen kiri jäi vajaaksi lauantain iltapäiväottelussa New Jersey Devilsia vastaan. Kotikaukalossaan pelannut Philadelphia oli kamppailun puolivälissä jo 0-6 -tappioasemassa eikä päätöserän piristyneet otteet enää auttaneet vaan Flyers hävisi 4-6.
New Jersey teki neljä maalia avauserän viimeisen minuutin ja toisen erän kahden ensimmäisen minuutin aikana. Ilya Kovalchukin kauden kolmas alivoimaosuma käynnisti vahvan pätkän. Dainus Zubrus iski sekunti ennen taukoa ja Zach Parise sekä Alexei Ponikarovsky jatkoivat Devilsin juhlaa toisen erän alussa.
Kovalchuk keräsi kamppailussa tehot 1+2. New Jerseyn maalitehtailun aloittaneen ja päättäneen puolustaja Kurtis Fosterin saldo oli 2+1.
– Kahden ensimmäisen erän aikana minua nolotti olla Philadelphia Flyer. Meillä ei ollut lainkaaan energiaa eikä intensiteettiä, Philadelphian hyökkääjä Scott Hartnell totesi NHL:n verkkosivuilla.
Philadelphia vei päätöserän laukaukset nimiinsä 24-1 ja teki neljä maalia 10 minuutin sisään, mutta New Jerseyn etumatka oli liian iso. Flyersin toisesta osumasta vastanneelle Jaromir Jagrille maali oli kalenterivuoden ensimmäinen ja NHL-uran 659:s. Jagr on nyt kaikkien aikojen maalilistalla neljä osumaa Teemu Selännettä edellä.
Lauantaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Kovalchuk siirtyi Atlantasta New Jerseyhin. 28-vuotias venäläistähti juhli merkkipäivää ns. Gordie Howe -hattutempulla. Maalin ja syöttöpisteiden lisäksi hän sai tililleen tappelun. Kovalchuk tiputti päätöserässä Philadelphian tulokashyökkääjä Brayden Schennin jään pintaan leukaperiin osuneella oikean käden iskullaan.
New Jerseylle voitto oli kolmas peräkkäinen. Philadelphia on puolestaan vuorotellut tappioita ja voittoja viimeisen 10 ottelun ajan.
Kummankin joukkueen kokoonpanosta puuttui tärkeitä pelaajia. New Jersey pelasi ilman takalinjojen Adam Larssonia ja Henrik Tallinderia sekä hyökkäyksen Adam Henriqueta ja Travis Zajacia. Philadelphian miehistöstä olivat sivussa mm. hyökkääjät Daniel Briere ja James van Riemsdyk sekä tietenkin pitkäaikaispotilas Chris Pronger.
Molemmat joukkueet ovat tositoimessa myös Super Bowl -sunnuntain iltapäiväotteluissa. New Jersey isännöi Pittsburghia ja Philadelphia matkustaa New York Rangersin vieraaksi.
PHILADELPHIA – NEW JERSEY4-6 (0-3,0-3,4-0)
0-1 Kurtis Foster (Patrik Elias, Ilya Kovalchuk) yv 3:05
0-2 Ilya Kovalchuk (Dainius Zubrus) av 19:03
0-3 Dainius Zubrus (Anton Volchenkov, Alexei Ponikarovsky) 19:59
0-4 Zach Parise (David Clarkson, Kurtis Foster) yv 20:38
0-5 Alexei Ponikarovsky (Steve Bernier, Jacob Josefson) 21:37
0-6 Kurtis Foster (Patrik Elias, Ilya Kovalchuk) yv 28:22
1-6 Wayne Simmonds (Zac Rinaldo, Marc-Andre Bourdon) 43:59
2-6 Jaromir Jagr (Matt Carle, Claude Giroux) 29:23
3-6 Claude Giroux (Jaromir Jagr, Jakub Voracek) yv 52:40
4-6 Jakub Voracek (Matt Carle, Sean Couturier) 53:31
Maalivahdit
PHI: Sergei Bobrovsky 23 laukausta/17 torjuntaa
PHI: Ilya Bryzgalov 8/8 (sisään ajassa 28:22)
NJ: Johan Hedberg 41/37
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+0, -1, 2, 3, 20:14
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
































