Pittsburgh Penguins palasi voittokantaan lauantain iltapäiväottelussa. Keskiviikkona Torontossa taipunut Pittsburgh oli matkustanut Bostoniin ja löi paikallisen Bruinsin 2-1. Täysi pistepotti oli Penguinsille jo yhdeksäs viimeisessä 10 ottelussa.
Kaukalon ykköstähdeksi valittiin Pittsburghin maalivahti Marc-Andre Fleury, joka torjui 28 laukausta. Fleury kasvatti samalla henkilökohtaisen voittoputkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi.
Fleury menetti nollapelinsä vasta päätöserän seitsemännellä minuutilla, kun Bostonin puolustaja Joe Corvon siniviivalaukaus painui maskissa olleen Penguins-vahdin taakse kaventaen lukemiksi 1-2. Toista kertaa Fleury ei kuitenkaan suostunut antautumaan.
– He nousivat maalin päähän ja meidän jokaisen jätkän piti mennä kaukaloon pelaamaan hyvää joukkuepuolustusta. Saimme paljon hyviä suorituksia ja todellä tärkeän voiton, Pittsburghin päävalmentaja Dan Bylsma sanoi seuran verkkosivuilla.
Pittsburgh meni 1-0 -johtoon ylivoimalla yhdeksän sekuntia ennen ensimmäistä taukoa, kun hurjavireinen Evgeni Malkin siirsi maalin edessä pomppineen irtokiekon sisään. Matt Cooke survoi Penguinsin toisen osuman lähietäisyydeltä päätöserän alussa.
Bostonille tappio oli toinen peräkkäinen. Bruins jäi torstaina kotonaan nollille Carolinaa vastaan. Boston oli edellisen kerran hävinnyt kaksi ottelua peräkkäin 6.-8. joulukuuta eli lähes kaksi kuukautta sitten.
BOSTON – PITTSBURGH1-2 (0-1,0-0,1-1)
0-1 Evgeni Malkin (Chris Kunitz, James Neal) yv 19:51
1-1 Matt Cooke (Dustin Jeffrey, Pascal Dupuis) 41:53
1-2 Joe Corvo (Patrice Bergeron, Brad Marchand) 46:45
Maalivahdit
BOS: Tim Thomas 28 laukausta/26 torjuntaa
PIT: Marc-Andre Fleury 29/28
Tuukka Rask, Boston varamaalivahtina
































